Enemmän tietoa sairauksista VTT:n kehittämän silmänpohjakameran valonlähteen avulla
17.11.2011
VTT on kehittänyt mikroteknologiaan perustuvan suodinkomponentin spektrikameroihin ja -valonlähteisiin. Teknologia mahdollistaa pienikokoisen ja nopean silmänpohjakameran valmistamisen, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää erilaisten sairauksien, esimerkiksi diabeteksen, havaitsemiseksi.
VTT tutkii Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa
spektri- ja lämpökuvauksen lääketieteellisiä sovellusmahdollisuuksia.
Tutkimuskohteena on erityisesti teknologian hyödyntäminen silmänpohjan
kuvantamisessa ja aivoleikkauksissa. Tavoitteena on kehittää laite, jolla
lääkärit voivat määrittää nopeasti, helposti ja edullisesti silmänpohjan
kunnon ja havaita sairauksia.
Kehitystyössä käytetään
silmänpohjan kuvaamiseksi VTT:llä kehitettyä, Fabry-Perot-ilmiöön perustuvaa
valonlähdettä, jolla valaistaan silmänpohjaa nopeasti valon eri
aallonpituuksilla. Näin silmänpohjasta saadaan erilaisia tietoja, joita
yhdistämällä voidaan määrittää esimerkiksi veren happipitoisuus.
VTT:n
kehittämän suodinteknologian sovelluskehitystyötä tehdään yhteistyössä
laitetoimittajien kanssa.
