Spin-off -yhtiöt keräsivät ennätysmäärän uutta pääomaa vuonna 2010
21.01.2011
VTT Ventures Oy:n hallinnoimat spin-off yhtiöt keräsivät uutta pääomaa vuoden
2010 aikana noin 4,3 milj. euroa. Määrä on kaksinkertainen edellisvuoteen
verrattuna. VTT Venturesin osuus uusista sijoituksista oli hieman alle
miljoona euroa. Suurin osa rahoituksesta kerättiin suomalaisilta
pääomasijoitusrahastoilta. Suurin yksittäinen sijoitus kohdeyhtiöön oli
yhteensä 1,2 milj. euroa. Vuoden aikana yksi kohdeyhtiö sai tytäryhtiöönsä
sijoituksen ulkomaiselta pääomasijoitusrahastolta. Tämä oli ensimmäinen
ulkomaisen rahaston tekemä sijoitus kohdeyhtiöihin. Vuoden 2010 aikana
sijoitettiin kahteen uuteen yhtiöön Hookie Technologies Oy:hyn sekä FocalSpec
Oy:hyn.
VTT Ventures Oy
VTT Ventures
Oy:n tehtävä on VTT:n teknologiaan perustuvien kansainvälistä potentiaalia
omaavien kasvuyhtiöiden synnyttäminen..VTT Ventures etsii aktiivisesti
lahjakkaita ja kokeneita yrittäjiä kaupallistamaan teknologiaansa. VTT
Ventures Oy tarjoaa yrittäjille ammattimaista liiketoiminnan kehitystukea
yhdessä julkisten ja yksityisten innovaatiokumppaneidensa kanssa. VTT Ventures
sijoittaa spin-off yhtiöihinsä yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. VTT
Venturesin tavoite on edistää suomalaista innovaatiotoimintaa ja talouden
kasvua sekä saada tuottoa tekemilleen varhaisen vaiheen pääomasijoituksille.
VTT
Ventures oy:n spin-off salkussa on 20 start-up vaiheen yritystä.
Katso
myös:
Sijoituspolitiikka
Hallinto
2010
tulokset
