Keski-Euroopan olosuhteisiin suunnitellut kitkarenkaat voivat heikentää liikenneturvallisuutta Pohjoismaissa
07.02.2012
Keski-Euroopan talviolosuhteisiin suunniteltujen kitkarenkaiden osuus kaikista kitkarenkaista Suomessa on peräti 17,6 %, todetaan VTT:n tuoreessa selvityksessä. Osuus on niin suuri, että se voi heikentää liikenneturvallisuutta.
Keski-Euroopan olosuhteisiin suunnitellut kitkarenkaat eivät välttämättä
sovellu suomalaisiin tieolosuhteisiin. VTT:n tekemän selvityksen mukaan
Pohjoismaihin suunniteltujen renkaiden osuus oli maassamme 82,4 %.
Keski-Eurooppaan suunniteltujen kitkarenkaiden osuudeksi arvioitiin 17,6 %
kaikista kitkarenkaista (vähintään 12,7 % ja enintään 21,0 %). Osuus niin
suuri, että sillä voi olla merkitystä liikenneturvallisuuteen.
Huomiota
ulkomailta ostettuihin renkaisiin
Keski-Eurooppaan
tarkoitettujen kitkarenkaiden todettiin kasautuvan muutamiin automerkkeihin ja
käytettynä maahan tuotuihin autoihin. Siksi turvallisuustoimenpiteet, kuten
tiedotus, on syytä kohdistaa tällaisten henkilöautojen omistajille. Lisäksi
yleinen tiedottaminen on tarpeen, koska kitkarenkaita saatetaan ostaa paitsi
liikkeestä myös verkon kautta.
Renkaiden valinnasta
päättävät yleensä autonomistajat, jotka eivät välttämättä ole tietoisia
renkaiden ominaisuuksien eroista. Syynä saattaa olla esimerkiksi se, että auto
ostetaan käytettynä ja kitkarenkaat tulevat auton mukana. Tavallinen
autonomistaja tuskin kiinnittää huomiota renkaiden nopeustunnukseen, kunhan
renkaissa on riittävästi kulutuspintaa ja ne ovat yleisesti ottaen
hyväkuntoisen näköiset. Tilanne voi olla myös se, että uuteen autoon hankitaan
autovalmistajan suosittelemat kitkarenkaat. Nykyään on myös hyvin mahdollista,
että kitkarenkaat hankitaan verkon kautta ulkomailta, eikä Pohjoismaihin
tarkoitettuja renkaita ole välttämättä tarjolla. Lopputuloksena saattaa olla,
että renkaiden ajo-ominaisuudet poikkeavat huomattavasti siitä, mitä
kuljettaja olettaa. Tämän seurauksena onnettomuusriski voi kasvaa, vaikka
kuljettaja pyrkisikin ajamaan turvallisesti.
Selvityksessä
kerättiin Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko Suomesta talvella 2011
maantieteellisesti edustava kitkarengasaineisto (1 009 autoa), jota
täydennettiin ajoneuvokohtaisilla tiedoilla. Oletuksena oli, että
Keski-Euroopan olosuhteisiin suunniteltuja kitkarenkaita saattaa olla nykyään
käytössä jonkin verran, vaikka enemmistön kitkarenkaista oletettiinkin olevan
Pohjoismaihin suunniteltuja.
Kitkarenkaita käsittelevä
selvitys tehtiin Turvallinen liikenne 2025 -tutkimusohjelmassa. Siinä ovat
olleet VTT:n lisäksi mukana A-Katsastus Oy, Liikennevirasto, Liikenteen
turvallisuusvirasto, Nokian Renkaat Oyj ja VR-Yhtymä Oy.
Raportti
verkossa: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2011/T2600.pdf
