VTT: Äärisäät maksavat EU:n liikenteelle vuosittain vähintään 15 miljardia euroa
27.06.2012
VTT:n toteuttama poikkeuksellisen laaja tutkimus osoittaa, että äärisääilmiöt aiheuttavat EU-maiden liikennejärjestelmille vuosittain vähintään 15 miljardin euron kustannukset. Tällä hetkellä suurimmat kustannukset muodostuvat onnettomuuksista ja niiden tuottamista aineellisista vahingoista sekä henkisistä kärsimyksistä. Tulevaisuudessa onnettomuuskustannuksien määrän odotetaan kuitenkin vähenevän ja esimerkiksi myöhästymisistä johtuvien aikakustannusten kasvavan. Osin tämä johtuu ilmastonmuutoksesta, jonka vaikutuksia äärisääilmiöihin ja niiden aiheuttamiin kustannuksiin tutkimus myös arvioi.
VTT tutki äärisääilmiöiden kustannuksia 27 EU-maan liikennejärjestelmille ja
rahtiasiakkaille. Vastaavassa mittakaavassa ei samanlaisia laskelmia ole
aiemmin tehty. Tutkimuksen mukaan haavoittuvin liikennemuoto äärisäille on
tieliikenne. Se on volyymiltaan edelleen suurempaa kuin muut liikennemuodot
eikä keskitetysti ja ammattimaisesti ohjattua, kuten esimerkiksi raide- tai
lentoliikenne. Äärisäät näkyvät tieliikenteessä etenkin onnettomuuksien ja
niistä aiheutuvien kustannusten kasvuna. Muissa liikennemuodoissa
onnettomuuksia todennäköisempi haitta ovat aikakustannukset, joita syntyy
esimerkiksi myöhästymisien seurauksena. Erityisesti ilmailu on äärisäissä
altis aikakustannusten kasvulle. Kokonaisvaikutukset Euroopan
lentoliikenteessä ovat vuosittain miljardiluokkaa.
Teillä
äärisäät aiheuttavat suuria aikakustannuksia rahtiliikenteessä. EU:n tasolla
rahtiasiakkaat kärsivät vuosittain miljardien tappiot aikakustannusten
lisääntymisen vuoksi, ja hyvin todennäköisesti kustannusten kasvu jatkuu
tulevaisuudessa. Tämä johtuu rahtiliikennemäärän kasvusta, jonka arvioidaan
olevan vuositasolla 1–2 prosenttia. Myös tuotantoketjujen tehostuminen
korostaa aikataulujen merkitystä ja saattaa kasvattaa aikakustannuksia
tulevaisuudessa.
Matkustajille syntyy tieliikenteessä
aikakustannuksia äärisäiden hidastaessa nopeuksia ja pitäessä ihmiset pois
tuottavasta työstä. Tieliikenteen onnettomuudet sen sijaan vähenevät EU:ssa.
VTT:n tutkijat arvioivat, että ajoneuvojen turvallisuuden parantuminen ja
ilmastonmuutoksesta johtuva lämpeneminen voivat jopa puolittaa tieliikenteen
onnettomuuskustannukset vuoteen 2040–2070 mennessä.
Ilmastonmuutoksen
vaikutuksia vaikea ennakoida
Ilmastonmuutoksen
vaikutuksia äärisäihin ja niiden aiheuttamiin kustannuksiin on kuitenkin
vaikea arvioida tarkasti. Pohjoisessa, jossa lumi ja jää aiheuttavat suurimmat
kustannukset liikenteelle, lumisateet saattavat ilmaston lämpenemisestä
huolimatta lisääntyä. Etelä-Euroopassa merkittäväksi kustannustekijäksi voivat
muodostua helleaallot, jotka vähentävät kävelyä ja pyöräilyä ja lisäävät
moottoriliikennettä. Lisäksi hiekka- ja pölymyrskyjen todennäköisyys kasvaa
kuivuuden lisääntyessä ja maaperän löystyminen nostaa maanvyöryn riskiä
silloin, kun helleaallot yhdistyvät niitä seuraaviin rankkasateisiin.
Vähiten
altista äärisäille on tutkimuksen mukaan meriliikenne. Tämä ei kuitenkaan
ratkaise ongelmaa, jonka aikakustannusten nousu aiheuttaa Euroopan
kuljetusliikenteelle, sillä liikennemuodon valintaa tavaraliikenteessä ohjaa
edelleen kustannustehokkuus. Massakuljetukset hoidetaan raide- ja
vesiliikenteessä, joissa keskinopeudet ovat hitaampia, mutta säävarmuus
parempi kuin tieliikenteessä. Aikatauluherkkä arvotavara liikkuu äärisäille
alttiilla, mutta nopeilla tie- ja lentoreiteillä.
Erityisesti
lievissä äärisääilmiöissä aikakustannuksia on mahdollista pienentää
huomattavasti tehostamalla kunnossapitoa ja tiedotusta. Todella äärimmäisten
sääilmiöiden seurauksia on kuitenkin vaikea ennakoida ja ehkäistä.
Tehokkaimmin vaikuttaisi liikenteen määrän väheneminen muun muassa
joukkoliikennettä, virtuaaliläsnäoloa ja etätyötä hyödyntämällä. Tämä
parantaisi myös ammattiliikenteen sujuvuutta ja lieventäisi liikenteen
ympäristövaikutuksia.
Raportti “The costs of extreme weather for the European transport systems. EWENT project D4”
