VTT:n ja LUTin yhteistyö tiivistyy
28.08.2012
Merkittävä erotustekniikan tutkimuskeskittymä Lappeenrantaan
Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Erotustekniikan keskuksen ja VTT:n yhteistyö laajenee, kun VTT perustaa Lappeenrantaan uuden erotustekniikkaan keskittyvän tutkimusryhmän. Tutkimusryhmä mahdollistaa entistä tiiviimmän yhteistyön VTT:n ja LUT:n välillä. Järjestely syventää alan tutkimusosaamista ja luo Suomeen ainutlaatuisen kansainvälisestikin merkittävän erotustekniikan alan tutkimuskeskittymän.
Tällä hetkellä Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla alaan liittyvää
tutkimusta tehdään yhdeksän professorin ja 70 tutkijan voimin.
Erotustekniikoilla
tarkoitetaan kemiantekniikan yksikköoperaatioita, kuten suodatusta,
membraanisuodatusta ja kiteytystä, joiden avulla voidaan erilaisista
prosesseista erottaa ja väkevöidä haluttuja komponentteja. Suodatuksella
erotetaan kiintoainetta nesteestä. Erotustekniikoita käytetään teollisten
toimialojen prosesseissa, esimerkiksi metsäteollisuudessa, elintarvike ja
kemianteollisuudessa sekä erilaisissa vedenkäsittelyprosesseissa.
”Erotustekniikan
merkitys teknologiana on kasvussa. Alan vahva perusosaaminen on monen
suomalaisen puhtaan teknologian eli CLEANTECH-yrityksen menestymisen
taustalla. Uskon, että materiaali- ja energiatehokkuutta voidaan parantaa
vielä monissa prosesseissa, sillä uusiutuvien raaka-aineiden osuus globaalissa
teollisuustuotannossa tulee kasvamaan ja monipuolistumaan. Näihin haasteisiin
vastaaminen edellyttää kehittyneitä erotustekniikoita,” sanoo VTT:n pääjohtaja Erkki
KM Leppävuori.
”Yliopistossamme tehtävään
tutkimukseen tällä yhteistyöllä on piristävä vaikutus. Erotustekniikan keskus
on ollut merkittävässä roolissa toteuttamassa strategiaamme vihreän energian
ja teknologian huippuosaajana. Kansainvälisen tason tutkimus edellyttää
riittävää kriittistä massaa; pitää saada riittävä määrä alan huippuosaajia
saman katon alle. VTT tulee sijoittumaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston
kemiantekniikan osaston, LUT Kemian, sisälle. Uskon arkisen yhteistyön
lähtevän kitkatta liikkeelle, koska olemme jo vuosia tehneet
tutkimusyhteistyötä eri projekteissa. Uskon myös, että tämä tutkimusyhteistyö
säteilee yliopistomme muille osaamisalueille,” kuvaa Lappeenrannan teknillisen
yliopiston rehtori Ilkka Pöyhönen yhteistyön merkitystä..
Tieto
VTT:n Lappeenrantaan perustettavasta tutkimusryhmästä julkistetaan
Erotustekniikan keskuksen (CST) 15-vuotisjuhlaseminaarissa Lappeenrannan
teknillisen yliopiston Ylioppilastalon auditoriossa tiistaina 28.8.2012 klo
11.55. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Alla
mainitut VTT:n ja LUT:n edustajat ovat myös paikalla tuolloin vastaamassa
median kysymyksiin.
Lisätietoja
Erja Turunen
Tutkimusjohtaja
050 380 9671
Vesa Karvonen
Erotustekniikan keskuksen johtaja, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
040 40 484 9240, vesa.karvonen@lut.fi
Ilkka Pöyhönen
Rehtori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
040 571 8970, ilkka.poyhonen@lut.fi
Esa Marttila
Teknillisen tiedekunnan dekaani, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
040 318 036, esa.marttila@lut.fi
Heli Sirén
Professori, LUT Kemian johtaja, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
040 357 7794, heli.siren@lut.fi
