Visioita tulevaisuuden veneilystä - suunnittelukilpailun voittajat julkistettu
18.01.2012
Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovan koordinoimassa Open Wave - Avoin innovointi venealalla - hankkeessa järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka tarkoituksena oli visioida tulevaisuuden veneitä, veneilypalveluja sekä satamia. Kilpailu oli avoin muotoilualan ammattilaisille, opiskelijoille ja muotoilusta kiinnostuneille ympäri maailmaa. Kilpailu avattiin 8.6.2011 ja kilpailuaika päättyi 31.10.2011. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä VTT:n kanssa.
Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia tulevaisuuden huviveneilykonsepteja.
Suunnittelijoita rohkaistiin pohtimaan erityisesti veneilyn yhteiskunnallisia
ja kulttuurisia merkityksiä. Kilpailijoita pyydettiin kuvittelemaan, millaista
tulevaisuuden veneet ja veneily voisivat olla ja millaisia elämyksiä veneily
voisi tulevaisuudessa tarjota. Inspiraation lähteeksi kilpailusivustolla
esitettiin lyhyitä kuvauksia tulevaisuuden mahdollistavista teknologioista ja
suunnittelua ohjaavista periaatteista, ns. design drivereista.
Kilpailuun
saatiin lähes 40 ehdotusta 19 maasta. Kilpailuehdotusten joukossa oli useita
korkeatasoisia töitä. Kilpailun juryn valitsema voittajakolmikko on nyt
julkistettu. Voittanut ehdotus on konsepti purjeveneestä, joka on saanut
inspiraationsa epäsymmetrisestä arkkitehtuurista ja aasialaisesta
kulttuurista. Voittotyön tekijä thaimaalainen Kosin Voravattayagon opiskelee
Ruotsissa, Umeå Designhögskolanissa.
Kilpailun jury
kiitti voittaneen ehdotuksen innovatiivisia tilaratkaisuja, joissa
hyödynnettiin luonnonvaloa uudella tavalla. Sisätilat ovat ylellisen tilavat
ja yhdistyvät läpinäkyvien pintojen kautta ulkotiloihin yhtenäiseksi
kokonaisuudeksi. Uniikin tilasuunnittelun taustalla näkyy vahva aasialaisen
kulttuurin vaikutus. Ehdotus on muotoilultaan selkeä ja houkutteleva.
Inspiroivan konseptin nähtiin ilmentävän purjeveneilyn tulevaisuutta. Yhtenä
kehityshaasteena nähtiin veneen valmistuksen kustannukset.
Kilpailussa
toisen palkinnon saa konsepti ”Le Boat”, jonka ovat suunnitelleet Antti Mäkelä
ja Alexander Brink Suomesta. Tuomaristo arvioi, että visio huolettomasta,
edullisesta, turvallisesta ja ekologisesta moottoriveneestä kiinnostaa
tulevaisuuden veneilijää. Mietityt ympäristömyötäiset ratkaisut saivat
tuomaristolta erityistä kiitosta. Konsepti arvioitiin kokonaisuudeltaan
innovatiiviseksi, mutta toisaalta konseptin tekniset ratkaisut ovat jo
olemassa. Monikäyttöisyyden kannalta soveltuvuus eri sääolosuhteisiin herätti
kysymyksiä.
Kolmanneksi sijoittui ”M-Concept Venezia”,
joka on yhden hengen ketterä kulkuväline Venetsian kanaaleihin. Ehdotuksen
tekijä on thaimaalainen Vasu Vachiraprakarnsakul. Tuomaristo piti ehdotusta
inspiroivana ja esityksen tasoa korkeana. Kätevälle, kompaktille ja
kuljetettavalle ratkaisulle nähtiin sovellusmahdollisuuksia myös muihin
tarkoituksiin kuin Venetsian kanaaleihin. Lisäksi tuomaristo kiitti lupaavien
teknologioiden ennakkoluulotonta soveltamista, mutta tekniset ratkaisut
vaativat vielä kehittelyä.
Voittajakolmikko
palkitaan rahapalkinnoin. Ensimmäinen palkinto on 3000 €, toinen palkinto 2
000 € ja kolmas 1 000 €. Lisätietoja kilpailusta, sekä 10 parhaan työn
esittely kilpailun blogissa: https://blogs.aalto.fi/visionfutureboating/
Kilpailun
juryyn kuuluivat teollisen muotoilun professori Raimo Nikkanen
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, Director Master in
Yacht Design Andrea Ratti Politecnico di Milanosta, Tekesin
teknologia-asiantuntija Mika Niskanen, Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju,
Marinon toimitusjohtaja Ben Fagerström, Marinetekin suunnittelujohtaja
Valtteri Vauramo, Vmax Rentalsin toimitusjohtaja Eero Heininen, vastaava
tutkija Annele Eerola VTT:ltä sekä Muovan johtaja Annika Hissa.
Open
wave -hankkeen tavoitteena on tutkia avoimen innovoinnin menetelmiä
tulevaisuuden tuote- ja palvelumahdollisuuksien tunnistamisessa veneilyalalla.
Hankkeen avulla pyritään myös tukemaan venealan yritysten käyttäjälähtöisyyttä
ja muotoilun hyödyntämistä tuotekehityksessä. Hanke on osa teknologian ja
innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin Vene-ohjelmaa ja siinä on mukana
venealan yrityksiä, Venealan keskusliitto Finnboat ry, sekä
tutkimusyhteistyökumppanina VTT.
Länsi-Suomen
muotoilukeskus Muova on tutkimus- ja kehityskeskus, joka tarjoaa muotoilu-,
tutkimus- ja koulutuspalveluita. Muova on Aalto-yliopiston taiteiden ja
suunnittelun korkeakoulun sekä Vaasan yliopiston yhteinen yksikkö.
VTT
on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa
asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja.
VTT:n tarjoamat teknologian ja liiketoiminnan ennakointipalvelut antavat
valmiuksia ottaa haltuun tulevaisuuden trendit ja haasteet. VTT tarjoaa
monitasoista ennakointia rajatusta trendien määrittelystä kattavaan
tulevaisuuden analyysiin.
Tiedote kuvineen pdf-versiona.
Lisätietoja:
Kilpailun sihteeri, Konseptisuunnittelija Janne Pekkala, Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova, puh. +358 50 408 3391, janne.pekkala@aalto.fi
