Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Veneala valmiina uuteen nousuun

21.03.2012


Yritykset kehittivät yhteistyössä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa parempia tuotteita, palveluita ja liiketoimintoja.

Tekesin juuri päättyneessä Vene-ohjelmassa luotiin suuri määrä uutta tutkimustietoa ja kansainvälisesti ainutlaatuista yhteistyötä alan yritysten ja tutkijoiden välille. Veneala on ollut murroksen edessä kuluneina vuosina. Kuluttajien kasvavat vaatimukset edellyttävät uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä vaikeassakin markkinatilanteessa.

Uuden tutkimustiedon kerääminen sekä laaja-alainen yhteistyö eri toimijoiden välillä on ollut merkittävässä roolissa Tekesin Vene-ohjelmassa. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2007, ja sen päätavoite on ollut uudistaa venealaa kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja lisäämiseksi muuttuvassa markkinaympäristössä.

”Veneala on noussut tärkeäksi suomalaiseksi pk-toimialaksi juuri nopean viennin kasvun ansiosta. Nämä neljä ohjelmavuotta ja saavutetut tulokset tuottavat hedelmää vielä vuosia ohjelman päättymisen jälkeenkin”, toteaa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jouko Huju.

Ohjelman kokonaisrahoitus oli 22,2 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus oli 11,9 miljoona ja loput yritysten ja tutkimustahojen omia panoksia. Vene-ohjelma on tarjonnut sekä rahoitusta että yhteistyöfoorumeita niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille.

”Saavutettu yhteistyö venealan yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen välillä on laajuudeltaan merkittävää myös kansainvälisesti katsoen. Nousukauden taas alkaessa parhaiten menestyvät ne yritykset, jotka ovat taantumankin aikana kyenneet kehittämään tuotteitaan, palvelujaan ja toimintatapojaan”, jatkaa ohjelman koordinaattori Markku Hentinen VTT Expert Services Oy:ltä. 

Yrityksille konkreettista hyötyä

Ohjelmassa on ollut 44 yrityshanketta sekä 31 julkista tutkimushanketta. Toimijoiden joukossa on niin uusia aloittavia yrityksiä kuin kokeneempia konkareita. Hyvänä esimerkkinä täysin alusta käynnistyneestä yritystoiminnasta on Oceanvolt Ltd, joka kehittää sähköpropulsiojärjestelmiä purjeveneisiin. Ensimmäisiä asiakkaita on jo saatu Keski-Euroopasta.

”Me teemme ympäristöystävällisyydestä liiketoimintaa. Ohjelman aikana olemme saaneet merkittävää tukea tuotteemme kehitykseen sekä liiketoiminnan käynnistämiseen”, kertoo Oceanvoltin toimitusjohtaja Janne Kjellman.

Ohjelman kattavuuden ja vaikuttavuuden allekirjoittaa myös Bella-Veneet Oy:n toimitusjohtaja Raimo Sonninen.

”Globaalit trendit kuten muotoilu, energiatehokkuus, kustannustehokkuus ja materiaalivalinnat pakottavat venealan valmistajat uudistumaan. Vene-ohjelmassa on saavutettu merkittävää tietoa alan hyödyksi”, Raimo Sonninen painottaa.

Tekesin Vene-ohjelman tuloksista kerrottiin ohjelman päätösseminaarissa Hanasaaressa 21.3.2012.

Ohjelman loppuraportti

www.tekes.fi/vene

Tekesin Vene-ohjelma kannusti alan yrityksiä kehittämään liiketoimintojaan ja soveltamaan parasta saatavilla olevaa osaamista. Ohjelman tuloksena kuluttajille on tarjolla entistä parempia veneitä ja palveluja. Ohjelmassa rahoitettiin kahta eri hanketyyppiä: yritysvetoisia ja tutkimusvetoisia projekteja.

Vene-ohjelmassa hyödynnettiin alan yritysten, alihankkijoiden, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen osaamista ja yhteistyötä. VTT toimi ohjelman koordinaattorina Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n kanssa.