Alma Media selvitti painetun lehden ja verkkomedian ympäristövaikutukset
23.01.2012
Alma Median tiedote 23.1.2012
Painettu lehti on keskimäärin
vastaavaa verkkopalvelua ekologisempi uutiskanava, kun verrataan kyseisten
tuotteiden ympäristövaikutuksia yhden tunnin lukemisen aikana. Tämänhetkisiin
todellisiin käyttömääriin ja lukuaikoihin pohjautuen painetun median
vuosittaiset ympäristövaikutukset ovat kuitenkin keskimäärin vastaavaa
verkkopalvelua suuremmat. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jossa Alma Media
selvitti johtavien tutkimuslaitosten kanssa kolmen sanomalehtensä ja
verkkopalvelunsa merkittävimmät ympäristövaikutukset niiden koko elinkaarten
ajalta.
Painetun median ja verkon ympäristövaikutusten vertailu on vaikeaa, koska
painetun lehden ja verkon suhteellisesti merkittävimmät ympäristövaikutukset
kohdistuvat pääosin eri ympäristöasioihin. Lisäksi vertailun tulokseen
vaikuttaa paitsi tarkastelun rajat eli mitä arviossa otetaan mukaan laskelmiin
ja mitä ei, mutta myös se, että painettu media ja verkkomedia ovat
käyttötavoiltaan lähinnä toisiaan täydentäviä. Painetun lehden
ympäristövaikutuksiin ei vaikuta lukuaika, kun taas verkkomedian osalta
lukuaika, latauksien määrä ja käytetyn päätelaitteen tekniset ominaisuudet
ovat ratkaisevia. Siksi siihen, kumman mediatyypin voidaan katsoa olevan
ekologisempi, vaikuttaa se, mitä tarkasteltavaa yksikköä käytetään.
Ainutlaatuisessa
tutkimuksessa tarkasteltiin ensi kertaa rinnakkain painetun ja verkkomedian
ympäristövaikutuksia, ja siinä huomioitiin myös toimituksellisen työn
ympäristövaikutukset. Tutkittavat mediat olivat Alma Mediaan kuuluvat
Aamulehti ja Aamulehti.fi, Iltalehti ja Iltalehti.fi sekä Kauppalehti ja
Kauppalehti.fi. Tutkimuksen toteuttivat VTT ja Tukholmassa toimiva Centre
for Sustainable Communications, joka on osa Kungliga Tekniska Högskola
(KTH) -korkeakoulua. Tutkimus on osa Tekesin Green Growth -ohjelmaa.
Kuluttajan
valinnoilla keskeinen rooli verkkopalveluiden ympäristövaikutuksissa
Tutkimus
osoittaa, että painetun median ympäristövaikutukset painottuvat tuotteen
elinkaaren alkuvaiheeseen eli paperintuotantoon ja painamiseen. Sen sijaan
verkkopalveluiden merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät elinkaaren
loppupuolella eli niiden käyttämiseen liittyvistä tekijöistä, kuten lukemiseen
käytetyn päätelaitteen valmistuksesta.
Painetun
lehden ympäristövaikutuksiin kustantaja voi vaikuttaa hankintapäätöksillään ja
tuotannon ja kiinteistöjen energia- ja materiaalitehokkuudella.
Verkkopalveluiden ympäristövaikutuksia kustantaja voi tehokkaimmin pienentää
yhteistyössä hankintaketjun toimijoiden kanssa ja viestimällä asiakkailleen
verkkopalveluiden ekologisesta käyttämisestä. Sisällöntuotannon
ympäristövaikutuksia hillitään tehokkaimmin työmatkojen määrän ja
matkustusmuotojen kautta.
"Tutkimustulokset kertovat, että
uusi, vuonna 2013 toimintansa aloittava Tampereen paino ja loppuvuodesta 2012
valmistuva Töölönlahden toimitila ovat juuri oikeansuuntaisia toimenpiteitä
Alma Median ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Molemmille kiinteistöille
haetaan LEED-ympäristösertifikaattia, ja ne parantavat merkittävästi Alma
Median energia- ja materiaalitehokkuutta. Tutkimuksen innoittamana otamme myös
ICT-hankintaketjun ympäristövaikutukset aiempaa tarkempaan selvitykseen", Alma
Median toimitusjohtaja Kai Telanne kertoo.
Viestinnän
ja viestintäteknologian osuus kasvihuonepäästöistä marginaalinen
Viestinnän
digitalisoitumisen myötä ICT-teknologian ympäristövaikutusten tunteminen on
tulevaisuudessa yhä tärkeämpää niin Alma Medialle kuin koko toimialalle.
Jatkotutkimuksen tarve onkin suurin juuri digitalisoitumiseen liittyvissä
kysymyksissä.
"Tutkimustulokset heijastelevat eri
mediamuotojen toisiaan täydentäviä rooleja. Painetun ja verkkomedia vertailu
toisiinsa ei välttämättä ole hyödyllistä, vaan niitä pitäisi paremminkin
tarkastella rinnakkain, toisiaan täydentävinä - kuten niitä käytetään.
Ympäristövaikutusten tunteminen on tärkeää oikeiden toimenpiteiden
löytämiseksi. Media-alan osalta on hyvä pitää mielessä, että koko viestintä-
ja viestintäteknologia-alan osuus maailman kasvihuonepäästöistä on noin 2-4 %.
Samanaikaisesti medialla on sisältöjensä kautta ratkaisevan tärkeä rooli
kestävän yhteiskunnan rakentamisessa", projektia vetänyt VTT:n
tutkija Minna Nors toteaa.
Tutkimus tehtiin, jotta
Alma Media pystyisi kehittämään omaa toimintaansa ekologisemmaksi ja jotta
konserni pystyisi vastaamaan entistä paremmin sidosryhmiensä kasvaviin
tiedontarpeisiin median ympäristövaikutuksista. Erityisesti verkkomedian
vaikutuksia on aiemmin tutkittu vain vähän, ja aiemmat tutkimukset ovat
keskittyneet lähinnä ilmastovaikutuksiin. Näin ollen nyt valmistunut tutkimus
parantaa kokonaiskuvaa median ympäristövaikutuksista.
Alma
Media järjestää 25.1. klo 9.00-11.30 Kohti kestävämpää mediaa -seminaarin
tutkimustuloksista Finlandia-talossa.
Lisätietoja
Minna Nors
Tutkija
040 522 7108
Riikka Poukka
Yritysvastuusuunnittelija, Alma Media Oyj
010 665 2800
Åsa Moberg
Tutkija, Centre for Sustainable Communications, KTH
+46 8 790 8514
