Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

VTT:n hyperspektrikameralla lupaavia tuloksia ihosyövän esiasteiden havaitsemiseen

26.02.2014


VTT on kehittänyt kevyen ja erittäin tarkan hyperspektrikameran ihosyövän havaitsemiseen. Kamera pystyy tunnistamaan ihon pinnalta ihosyövän esiasteet, joita ei paljaalla silmällä pysty näkemään. Pilottivaiheen tutkimuksessa yhteistyökumppaneina ovat olleet Jyväskylän yliopisto, Päijät-Hämeen keskussairaala ja HYKSin Iho- ja allergiasairaala. Alustavat tulokset ovat olleet lupaavia.

Kannettava ja helposti liikuteltava hyperspektrikamera kuvaa ihoalueen parissa sekunnissa. Kuvausalue on 12 neliösenttimetriä, mikä mahdollistaa laajojen ihoalueiden kuvantamisen kerralla.

Kameran avulla kyetään määrittämään hoidon tarpeessa oleva ihoalue siten, että voidaan kerralla hoitaa myös ne alueet, joihin myöhemmässä vaiheessa olisi kehittymässä ihosyövän esiasteita. Hyperspektrikameralla on tutkittu myös hankalasti silmällä erottuvien kasvojen alueen pintamelanoomien (lentigo malignojen) rajojen määrittämistä, jotta vältyttäisiin myöhemmiltä lisäleikkauksilta.

VTT:n kehittämä, Fabry-Perot -interferometriin perustuva hyperspektrikamera ottaa kuvan kymmenillä valon aallonpituuksilla, kun normaali kamera kykenee kolmeen aallonpituuteen. Muodostuva spektrikuva on kolmiulotteinen kuutio, joka koostuu lukuisista päällekkäisistä harmaasävykuvista, joista jokainen on otettu kapealla valon aallonpituusalueella. Kuutiossa olevat kuvat muodostavat spektrin jokaiselle spektrikuvan pisteelle, joista kudokset voidaan tunnistaa ja näin rajata terveet ja pahanlaatuiset ihoalueet toisistaan. Kuvista pystytään laskennallisten menetelmien avulla päättelemään hoidettavan ihokasvaimen sijainti ja laajuus. Pilottivaiheen tutkimuksessa tulokset varmennetaan koepaloilla.

Hyperspektrikameralle on myönnetty patentti USA:ssa ja Suomessa. Patentoidun keksinnön tekijä on VTT:n johtava tutkija Heikki Saari.

Ihosyöpien määrä on räjähdysmäisessä kasvussa myös Suomessa, mikä johtuu ihmisten liiallisen auringolle altistumisen seurauksena aiheutuvista UV-haitoista sekä väestön ikääntymisestä.

Jyväskylän yliopiston omistuksessa oleva kamera on tutkimuskäytössä Tietotekniikan laitoksella, ja sitä voidaan hyödyntää yleisinstrumenttina myös monessa muussa eri sovelluskohteessa.

Kuva 1, kuva 2, kuva 3: Hieman yli kilonpainoinen hyperspektrikamera löytää ihosyövän reaaliajassa.(Kuvat: Ilkka Pölönen)


Lisätietoja

Heikki Saari
Johtava tutkija
040 589 1254

Noora Neittaanmäki-Perttu
LL, erikoistuva lääkäri, HYKS Iho-ja allergiasairaala
noora.neittaanmaki@fimnet.fi

Ilkka Pölönen
Projektitutkija, Jyväskylän yliopisto
0400 248 140, ilkka.polonen@jyu.fi

 

 

Lisätietoja

Heikki Saari
Johtava tutkija
040 589 1254

Noora Neittaanmäki-Perttu
LL, erikoistuva lääkäri, HYKS Iho-ja allergiasairaala
noora.neittaanmaki@fimnet.fi

Ilkka Pölönen
Projektitutkija, Jyväskylän yliopisto
0400 248 140, ilkka.polonen@jyu.fi