 |
 |
 |
VTT, Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ja ruotsalainen IFP Sicomp muodostavat uuden,
vahvan materiaalitekniikan ja sen tekstiilisovelluskeskittymän Tampereella. VTT:n
materiaalitutkimus yhdistettynä TTY:n ja IFP:n tutkimus-, tuotekehitys- ja
testauspalveluihin muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden tekstiilialan yritysten
käytettäväksi.
Kuvassa Tampereen teknillisen yliopiston professori Heikki Mattila (vas.), IFP
Sicompin johtaja Ronald Pedersen ja VTT:n tutkimuspäällikkö Jaakko Raukola.
Kuva: Kalle Heiska
Tekstiilialan palvelut jatkuvat Tampereella, koska TTY on perustanut älykkäiden
asusteiden laboratorion ja IFP Sicomp aloitti myös Tampereella tekstiilialan testaus- ja
pesulapalvelutoiminnan. Tätä toimintaa IFP:llä on jo ennestään Ruotsissa ja Baltian
maissa. VTT täydentää kokonaisuutta tarjoamalla alalle soveltuvia
komposiittimateriaalien tutkimus- ja tuotekehityspalveluja.
"Tekstiilialan tutkimuksessa on tapahtunut Tampereella rationalisointia. On hienoa,
että TTY jatkaa älyvaatteiden tutkimusta ja että samaan yhteyteen on saatu IFP Sicomp.
Ne ja VTT:n materiaalintutkimus hakevat liiketoiminnalleen elintilaa, ja niillä on
yhdessä tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarvittavat mittavat resurssit. Jos ne saavat
arvostusta Pohjoismaista ja Baltiasta, kokonaisuudesta voi syntyä mitä tahansa
kansainvälisille markkinoille", Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n
toimitusjohtaja Matti Järventie sanoo.
Vaatetusala on Järventien mukaan työvoimavaltaista teollisuutta ja etenkin alan
suunnittelu- ja markkinointityötä riittää Suomeen. Älyvaatealalle riittää myös
tuotannollista toimintaa. Sen sijaan tekstiilialalla painopiste Suomessa on tutkimus- ja
kehitystyössä, jolle riittää markkinoita Suomessa ja ulkomailla. Esimerkkejä
kilpailukykyisistä erikoistekstiileistä ovat paperikoneen viirat, kertakäyttöliinat,
suodattimet sekä lasikuitupohjaiset tuulivoimaloiden siivekkeet.
"Tekstiilialan yritykset arvostavat VTT:n tutkimus- ja tuotekehitystyötä. Etuja
ovat asiointi suomeksi, luotettavuus ja läheisyys. VTT:n pitää silti menestyä
kilpailussa, sillä tarvikkeiden ja tiedon siirto kansainvälisiin tutkimuslaitoksiin on
nykyisin entistä helpompaa," Järventie sanoo.
VTT lopetti omat tekstiilitekniikan testaus- ja pesulapalvelut. Pääosa näiden
palvelujen tutkimushenkilöistä on työllistynyt uudelleen.
Lisätietoja:
VTT Prosessit
Jaakko Raukola, tutkimuspäällikkö
Puh. 020 722 3568, 040 527 2684
jaakko.raukola@vtt.fi
Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry.
Matti Järventie, toimitusjohtaja
Puh. (03) 388 9112
matti.jarventie@finatex.fi
Uutta | Uutiset 2003
|