Uutta | Uutiset 200531.3. |
| VTT johtaa tietoliikenteen
kansainvälistä kärkihanketta Kuluttajalle langattomat palvelut kymmenen kertaa nykyistä nopeammin VTT johtaa kansainvälistä hanketta, jossa kehitetään langaton tiedonsiirto peräti kymmenen kertaa nykyistä nopeammaksi. Tavoitteena on saada aikaan uusi tiedonsiirtonopeus samalla hinnalla kuin nykyiset parhaat tiedonsiirtonopeudet. Kehityksen ansiosta kuluttaja saa käyttöönsä erittäin nopeasti hänelle langattomasti tarjottavat uusimmatkin tietoliikennepohjaiset palvelut. VTT kehittää tätä erittäin nopean tiedonsiirron lähetin- ja vastaanotinteknologiaa vain vähän energiaa kuluttavista elektroniikkakomponenteista. Vuonna 2007 päättyvässä tutkimus- ja kehityshankkeessa VTT tekee tiivistä yhteistyötä alalla maailman johtavan, yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston langattoman tiedonsiirron tutkimuslaitoksen (Berkeley Wireless Research Center) kanssa. Tutkimuslaitokset määrittelevät yhteisesti uuden tiedonsiirtotekniikan vaatimukset ja suunnittelevat huippunopeassa tiedonsiirrossa tarvittavat lähetin- ja vastaanotinlaitteistot kokonaan uudelle, 60 gigahertsin taajuusalueelle. Tiedonsiirtonopeudeksi suunnitellaan 1000 megabittiä sekunnissa (eli yksi gigabittiä sekunnissa). Nykyisistä nopeimmat, lähietäisyydellä toimivat paikallisverkot käyttävät 5 gigahertsin taajuutta ja mahdollistavat enintään noin 100 megabitin tiedonsiirtonopeuden. Mobiiliverkot toimivat nykyisin 1–2 gigahertsin taajuuksilla ja nämä mahdollistavat enintään noin 2 megabitin tiedonsiirtonopeuden. Kehittämishanke perustuu osittain tutkijavaihtoon VTT:n ja Berkeleyn välillä. Hankkeessa rakennetaan uuteen teknologiaan perustuva koelaitteisto, jolla on tarkoitus kokeilla suunnittelun tuloksia käytännössä. VTT:n tutkimushankkeen rahoittavat VTT ja Tekes sekä Asperation, Elektrobit Microwave, Filtronic, Nokia ja Puolustusvoimat. Lisätietoja: VTT Elektroniikka VTT Tietotekniikka Olli Ernvall, viestintäjohtaja
|
![]()