VTT Uutta | Uutiset2001

2.2. Kutsujoukkoliikenne tuo säästöjä


Pietarsaaren kaupungissa ja sen naapurikunnissa on kokeiltu vuoden ajan ainutlaatuista kutsujoukkoliikennemenettelyä, jolla kuka tahansa voi tilata kyydin "ovelta ovelle" -periaatteella. Kyyti maksaa huomattavasti vähemmän kuin taksimatka.

Ihmisten tarpeiden mukainen kutsuihin perustuva joukkoliikenne on joustavaa ja kansantaloudellisesti edullista. Matkustajilta peritään hieman suurempi maksu kuin nykyisessä linja-autojen vuoroliikenteessä. Kunnat järjestävät menettelyllä palvelualan kuljetukset; näin ne säästävät huomattavasti lakisääteisissä kuljetuksissa.

Kuljetuksen tilaaja pääsee kyytiin noin tunnin kuluessa. Tilaajalle kerrotaan aikaikkunat, jonka aikana hänet haetaan ja jolloin hän on perillä. Kuljetukset järjestävä tilauskeskus optimoi liikkeellä olevien bussien reitit ja aikataulut.

Kutsujoukkoliikenteen tekninen järjestelmä perustuu VTT Automaation kehittämään, Nokia 9110 kommunikaattori -perustaiseen ajoneuvopäätteeseen ja saksalaisvalmisteiseen optimointiohjelmistoon. Ajoneuvopäätteen operointi on tehty kuljettajalle mahdollisimman helpoksi: vain seuraava osoite ja aika näkyvät suurella kirjasinkoolla. Tieto ajoneuvopäätteen ja tilauskeskuksen välillä siirtyy tekstiviesteinä ja tarvittaessa kuljettaja saa helposti ääniyhteyden tilauskeskukseen.

NovaCall Oy ylläpitää järjestelmää Pietarsaaressa. Kehitystyön ovat rahoittaneet alueen hallinto, liikenneministeriö, EU:n TEN-TELECOM-ohjelma sekä muut työhön osallistuneet yritykset. VTT on mukana myös EU-rahoitteisessa projektissa, jossa kehitetään modulaarista, monikäyttöistä ja älykästä ajoneuvopäätettä linja-autoihin ja takseihin.

Lisätietoja: VTT Automaatio, Ilkka Kauppi, Puh. 020 722 4766 tai 040 501 5823

http://www.ist99.fi/citizens/sipts.html

http://www.novacall.fi/sipts/


Uutta | Uutiset2001

VTT