VTT Uutta | Uutiset2001

21.3. Lisenssisopimus puun lämpökäsittelyteknologian hyödyntämiseksi


Lämpöpuuyhdistys ry ja Licentia Oy ovat solmineet lisenssisopimuksen puun lämpökäsittelyteknologian hyödyntämisestä. Sopimus kattaa lämpöpuun tuotannon ja siihen tarkoitettujen laitteistojen valmistuksen. Lisenssisopimuksen myötä ThermoWood-tavaramerkki siirtyy Lämpöpuuyhdistyksen omistukseen.

VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan puun lämpökäsittelyä koskeva tutkimus on tuottanut kolme suomalaista patenttia, joita on jatkettu kansainvälisillä patenttihakemuksilla. VTT on sopinut niiden lisensoinnista Licentia Oy:n kanssa.

Licentia on tammikuussa 2001 toimintansa aloittanut tieteen tulosten lisensointiin ja kaupallistamiseen keskittyvä yritys, jonka osakkaina ovat VTT, Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Sitra. Lämpöpuuyhdistyksen tarkoituksena on lämpökäsitellyn puutavaran tuotannon ja käytön yleinen edistäminen ja alan yritysten edunvalvonta.

Lämpökäsitellyn puun tuotantokapasiteetti tulee tänä vuonna olemaan 100 000 - 150 000 kuutiometriä. Tärkeimpiä lämpökäsitellyn puun käyttökohteita ovat piha- ja puutarharakentaminen, saunan sisustukset, lattiat, kalusteet ja rakennusten ulkoverhoukset.

Lisätietoja: Licentia Oy, Erkki Rantala, puh. (09) 6814 9579, erkki.rantala@licentia.fi

Uutta | Uutiset2001

VTT