VTT Uutta | Uutiset2001

10.5. Langattomuudella tehdastuotanto tehokkaaksi


Tehdastuotanto on tulevaisuudessa nykyistä tehokkaampaa ja joustavampaa langattomien laiteliityntöjen ansiosta. Langaton tiedonsiirto ja langattomasti ohjattavat vihivaunut ja robottisolut eivät kuitenkaan saa aiheuttaa tuotannon jatkuvuudelle häiriöitä eivätkä vaaratilanteita.

Vastedes tehtaan tuotantolinjojen toimintaa voidaan muuttaa ilman uusia kaapelointeja. Uusi laite lisätään linjalle tai nykyinen laite siirretään linjalta toiselle helposti. Laitetta voidaan ohjata etäältä tavallisessa www-selaimessa toimivalla käyttöliittymällä.

E-kauppaan langattomuus tuo uusia mahdollisuuksia. Tehtaan toiminta tehostuu, kun se avaa komponenttitoimittajalle haluamansa näkymän tuotantosuunnitelmaansa ja varastoonsa; toimittaja päättää itsenäisesti, milloin se toimittaa uusia komponentteja tehtaaseen. Parhaimmillaan toimitusketjun kolmas osapuoli, komponenttien kuljettaja, saa sopivat tiedot kuljetustarpeista ja suunnittelee tavaran kuljetuksen logistisesti kannattavaksi.

Langattoman etäliitynnän avulla tehdas tekee mahdolliseksi myös esimerkiksi vihivaunu- tai robottivalmistajan etäneuvonnan. Tehtaalla käytettävälle langattomalle laitteelle saadaan uudet asetusarvot tai vikatilanteen korjausohjeet näppärästi laitevalmistajan neuvojan, huoltomiehen tai kalibroijan ollessa missä tahansa, kunhan laitteesta välittyvät hänelle tarvittavat tiedot ja videokuva.

VTT Automaatio on järjestänyt koeympäristön, jossa testataan tehtaan tuotantolaitteen ja mm. minivaraston langatonta etäohjausta ja -seurantaa. Paikallinen tietoverkko on eristetty VTT:n julkisesta verkosta palomuuripalvelimella, ja oikeudet saatuaan käyttäjä voi ohjata koeympäristössä toimivaa laitetta. Koejärjestelmä perustuu kaupallisiin tuotteisiin ja edullisiin lisenssivapaisiin 2,4 GHz:n paikallisverkkoratkaisuihin (WLAN) ja muihin langattomiin radiomodeemiyhteyksiin. Nämä ei-standardit radiomodeemilinkit saattavat soveltua teollisuuden tarpeisiin paremmin kuin WLAN-standardiratkaisut.

Lisätietoja: www.e-wfff.com

Langattomuus avain huippupalveluille

Langaton liityntä lähiverkkoon avaa valtavia mahdollisuuksia: tehdassalituotannossa, toimistoissa ja erityisesti vapaa-ajan toiminnoille. Tulevaisuuden langaton lähiverkko huolehtii kaikesta tiedon kulusta laitteiden kesken ja verkosta ulos etäyhteyksiin.

Lähiverkon laitteet toimivat sisätiloissa ja ulkona alle 100 metrin etäisyydellä verkon tukiasemasta. Kun laite siirtyy sisätilasta toiseen tai muutoin kantaman ulkopuolelle, laite joko vaihtaa tukiasemaa tai toimii toisen laitteen välityksellä alkuperäisen tukiaseman kanssa.

VTT Elektroniikka on pääosassa arvoltaan 38 miljoonan markan kansainvälisessä hankkeessa, jossa on 9 muuta osapuolta: Philips, Acorde, Intracom, Cefriel, Rooman, Ateenan ja Catabrian yliopistot sekä Dresdenin ja Poznanin teknilliset korkeakoulut. Ne kehittävät vuoteen 2003 mennessä upouuden eurooppalaisen radion lähiverkon ytimeksi.

Tämä tulevaisuuden lähiverkko on hyvin älykäs: tuotaessa laite toiminta-alueelle, se "ilmoittautuu" ja alkaa keskustella verkossa ennestään olevien laitteiden kanssa. Laite voi välillä "kertoa lepäävänsä" - ja aktivoitua uudelleen "keskusteluun".

Lähiverkon avulla tehdastuotanto ja kuluttajatuote tulevat joustaviksi ja käteviksi. Verkko välittää tehtaassa, toimistossa, asunnossa ja ulkotiloissa vihivaunujen ohjaustietoja, anturitietoja, ääniviestejä ja jopa videokameroiden kuvia - minne tahansa toiseen, etäällä olevaan lähiverkkoon. Laitteet osaavat toimia alkuasetusten jälkeen itsenäisesti, ilman hankalia kaapelointeja.

Tulevaisuudessa lähiverkon laitteet saadaan näppäriksi: radiomodeemi antenneineen pieneen kokoon ja massatuotannolla edulliseksi. Verkko suunnitellaan toimimaan maksuttomilla radiotaajuuksilla, joita on välillä 2,4 - 60 GHz. Tiedonsiirtonopeudet tehdään välille 1 - 100 Mbit/s.

VTT Elektroniikka hankkii työllä Suomeen perusosaamista tulevaisuuden paikallisiin tiedonsiirtojärjestelmiin. Se oli jo aiemmin mukana kansainvälisessä hankkeessa, jossa tehtiin peräti 155 Mbit/s:n ennätysnopea tiedonsiirtolaitteisto.

Lisätietoja: VTT Automaatio, Leila Rannanjärvi, puh. 020 722 2314 ja 040 820 8929 sekä VTT Elektroniikka, Jussi Paakkari, puh. 020 722 2224 ja 040 548 5286

www.vtt.fi/ele/research/els/projects/windflex.htm

Uutta | Uutiset2001

VTT