Uutta | Uutiset20015.9. KnowPap-järjestelmälle Automaatiopalkinto |
Suomen Automaatioseura ry on myöntänyt vuoden 2001 Automaatiopalkinnon KnowPap-järjestelmälle, joka opettaa paperinvalmistusta, sen automaatiota ja näiden vuorovaikutusta verkon kautta. Aiemmin nämä asiat on opetettu erikseen. VTT Automaation ja TKK:n yhteistyössä teollisuus- ja opetusorganisaatioiden kanssa kehittämä KnowPap sisältää multimediaa, hypertekstiä ja simulointeja. Se toimii tavallisella selaimella. Itseopiskeluun ja luento-opetukseen soveltuva järjestelmä on silta teoriasta käytäntöön. Yksityiskohtaisen tiedon lisäksi se ennen kaikkea antaa kokonaisnäkemyksen paperitehtaan toiminnasta. KnowPap on oiva esimerkki verkko-opetuksen voimasta. Keväällä 2001 valmistunut KnowPap onkin otettu ripeästi käyttöön projektiin osallistuneissa yrityksissä, paperiteollisuuden oppilaitoksissa, ammattioppilaitoksissa ja -korkeakouluissa sekä VTT:ssä ja TKK:ssa. Sen piiriin on lyhyessä ajassa tullut yli 50 000 käyttäjää. Automaatiopalkinto on tunnustus alalla tehdystä merkittävästä tutkimus- ja kehitystyöstä. Palkintoja on jaettu vuodesta 1987 lähtien joka toinen vuosi. Tänä vuonna palkinnon suuruus on 30 000 markkaa. KnowPap-järjestelmän kehitystyöstä vastannut työryhmä: - Jari Hämäläinen, projektipäällikkö, dosentti, VTT Automaatio - Mikko Kittilä, tutkija, Licentia Oy - Tom Mäenpää, tutkija Licentia Oy Lisätietoja: VTT Automaatio, Jari Hämäläinen, puh. 020 722 6467, jari.hamalainen@vtt.fi sekä http://knowpap.vtt.fi Uutta | Uutiset2001 |
![]()