Uutta | Uutiset 200214.3. VTT:lle toimipiste Kalifornian Piilaaksoon |
VTT avaa uuden toimipisteen Kalifornian Piilaaksoon 15. maaliskuuta. Tarkoituksena on rakentaa tutkimusyhteistyötä VTT:n ja paikallisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Toimipiste auttaa myös suomalaisia yrityksiä yhteyksien luomisessa. Uusi toimipiste sijaitsee Palo Alton kaupungissa Finpron tiloissa. Toimiston vetäjänä aloittaa VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan erikoistutkija Tapio Koivu. Piilaakso on oiva paikka tutkimusyhteistyön rakentamiseen, sillä siellä jaetaan tutkimus- ja kehityshankkeille lähes puolet Yhdysvaltain riskirahoituspääomasta. Varsinkin Stanfordin ja Berkeleyn yliopistot ovat 1980-luvun alusta lähtien edistäneet siellä uuden teknologian kehittämistä ja kaupallistamista. VTT:n toimipiste palvelee kontaktien luojana, tiedon hankkijana ja suomalaisen teknologian välittäjänä alueen teollisuudelle, tutkimuslaitoksille ja yliopistoille. Se toimii Piilaaksossa myös yhteistyössä Tekesin ja Finpron toimistojen sekä Suomen konsulaatin kanssa. Lisätietoja: VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, erikoistutkija Tapio Koivu |
![]()