VTT Uutta | Uutiset 2002

17.9. VTT ennakoi tiedonsiirtoteknologioiden kehityssuuntia


Suomen kansainvälinen menestys jatkossa entistä enemmän viestintäteknologian varassa

Viestintäteknologian alalla Suomelle avautuu uusia teknologisia mahdollisuuksia lähivuosina. VTT:n arvion mukaan merkittäviä osa-alueita ovat tulevaisuudessa älykkäät ympäristöt, verkkojen yhteiskäyttö ja liikkuvuus, mikromekaaniset radiotaajuusjärjestelmät sekä palveluarkkitehtuurit.

VTT on tehnyt selvityksen siitä minkälainen on tieto- ja viestintäteknologioiden kehityspolku (roadmap) seuraavien kymmenen vuoden aikana. Suomen kilpailukyvyn kannalta tärkeitä viestintäteknologian osa-alueita ovat älykkäät ympäristöt, verkkojen yhteiskäyttö ja liikkuvuus, mikromekaaniset radiotaajuusjärjestelmät sekä palveluarkkitehtuurit.

"Meidän näkemyksemme on, että näille alueille on mahdollista syntyä lähitulevaisuudessa paljon uutta liiketoimintaa", tutkimusprofessori Markku Sipilä arvioi. VTT:llä on aloitettu kehityspolun pohjalta kahdeksan uutta tutkimushanketta. Sipilän mukaan ensimmäisiä kaupallisesti hyödynnettäviä tuloksia hankkeista voi odottaa jo vuoden sisällä.

Suomen bruttokansantuotteesta tulee kymmenisen prosenttia tällä hetkellä tieto- ja viestintäteknologian alalta. Suomen viennistä pelkästään sähkö- ja elektroniikkateollisuuden osuus on kolmannes. Jatkossa tiedonsiirtoteknologioiden rooli kasvaa, sillä alan odotetaan kehittyvän selvästi muita aloja nopeammin. Tulevaisuuden tiedonsiirtoteknologiat on yksi VTT:n neljästä strategisesta teknologiateemasta.

VTT:n näkemyksen mukaan tieto- ja viestintäteknologioiden kehityksessä ollaan vasta alkumetreillä. Lähivuosina ala tulee yhä kiinteämmäksi osaksi jokaisen ihmisen arkipäivää. Tieto tulee olemaan entistä enemmän ihmisten käytettävissä, aina ja kaikkialla.

Älykäs ympäristö palvelee ihmisiä luonnollisesti

VTT:n näkemyksen mukaan tulevaisuudessa ihmisten elinympäristöön rakennettu teknologia osaa palvella erilaisten ihmisten erilaisia toiveita myös oma-aloitteisesti. Vuorovaikutteista ympäristöä voi ohjata monilla erilaisilla laitteilla tai vuorovaikutustavoilla kuten puheella tai eleillä. Älykäs ympäristö ottaa huomioon mm. käyttäjien yksilölliset toiveet ja mieltymykset, paikkatiedon ja sosiaalisen tilanteen. Älykkään ympäristön teknologia on suunniteltu käyttäjälähtöisesti, jolloin se on helppokäyttöistä.

Tietoverkot tiiviimpään yhteistyöhön

Tietoverkot elävät parhaillaan murroskautta, koska siirrettävän informaation ja käyttäjien määrä kasvaa räjähdysmäisesti lähitulevaisuudessa. Nykyisten tietoverkkojen ennustetaan säilyvän käytössä kuitenkin vielä pitkään. Tulevaisuuden suuri haaste on saada erilaiset tietoverkot toimimaan yhteistyössä keskenään. Myös päätelaitteet tulevat toimimaan useissa erilaisissa tietoverkkoympäristöissä.

Tavarat keskustelevat keskenään

Tavarat keskustelevat tulevaisuudessa "miniradioiden" välityksellä keskenään. Valmistustekniikan kehittymisen ansiosta radioissa tullaan käyttämään entistä enemmän mikromekaanisia osia. Tavoitteena on, että radiot voidaan tehdä erittäin edullisiksi ja pieniksi. Miniradioita voi soveltaa mm. tavaran tunnistuksessa, paikannuksessa ja laadun tarkkailussa. Järjestelmä pystyy tarjoamaan kustannussäästöjä mm. kaupan, kuljetuksen ja logistiikan aloille.

Kyberavaruudessa palveluja aina ja kaikkialla

Tietotekniikan palveluarkkitehtuuri mahdollistaa monipuolisen palvelutarjonnan ympäristössä, jossa on erilaisia tietoverkkoja, päätelaitteita ja järjestelmiä. VTT:n vision mukaan tulevaisuudessa mukautuvia sähköisiä palveluja tarjotaan liikkuvien käyttäjien ehdoilla aina ja kaikkialla. Palveluarkkitehtuurin synty edellyttää laajapohjaista yhteistyötä mm. laitevalmistajien, operaattoreiden ja palveluntarjoajien välillä.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Markku Sipilä, VTT Tietotekniikka, Puh. 020 722 5603 tai 040 500 3463, Markku.Sipila@vtt.fi


VTT:n visio animaationa (.exe)
VTT:n visio animaationa (Flash)


Uutta | Uutiset 2002

VTT