Käyttökokemuksen suunnittelu

 

​​​​​​​​​​​​​​

Mikäli organisaatio haluaa menestyä kiristyvässä kilpailutilanteessa, tulisi sen panostaa uusien palveluiden luomiseen yhdessä asiakkaiden ja loppukäyttäjien kanssa.

Käyttökokemusta suunnittelevat asiantuntijamme käyttävät hyödyksi palveluiden kehittämisessä parhaimpia menetelmiä, jotta asiakkaidemme palvelut vastaisivat loppukäyttäjien tarpeita.

Miksi kannattaa valita VTT?

Siksi, että asiantuntijamme luovat asiakkaidemme palveluihin ensiluokkaisen käyttökokemuksen. Siinä auttaa vahva kokemuksemme tutkimus- ja kehitysprojekteista, joissa olemme uudistaneet kirjavan joukon erilaisia palveluita. Kaikki palvelumme mukautuvat asiakkaidemme tarpeiden mukaan.

Olemme erityisesti konseptisuunnittelun, kulttuurisen muutoksen sekä verkottuneen yhteistyön asiantuntijoita, ja innovointi on lähellä sydäntämme. Asiakkaitamme ovat yhtä lailla pienet, keskisuuret, kuin myös suuryritykset sekä julkishallinnon organisaatiot.

Olipa kyseessä sitten uusi verkkopalvelu tai kokonaisen teollisuuden alan uusiminen, VTT:n asiantuntijat auttavat teitä menestymään.

Mitä UX on ja miksi siihen kannattaa panostaa? Miksi kannattaa valita VTT?

Kivat ja koukuttavat härkkivärkit, suomalaiseen makuun sopiva asiantunteva ja ystävällinen palvelu tuovat aurinkoa joskus niin harmaaseen arkeen. Voisiko myös työ olla täynnä positiivisia kokemuksia? Askel tähän suuntaan lähtee siitä, että toisille yrityksille ja organisaatioille tuotteita ja palveluja tarjoavat yritykset satsaavat hyvään kokemukseen.

Hyvä vai paras -videosarjan osa I kertoo mitä kokemuslähtöinen ajattelu – eli UX (User experience) on ja miksi siihen kannattaa panostaa. Väitämme, että tunteet vaikuttavat ostopäätöksissä myös kovassa yritysten välisessä liiketoiminnassa. Ottamalla tavoitteeksi aikaansaada markkinoiden paras kokemus avautuu monta reittiä kohti pysyvää kilpailuetua.

 

​​Hyvä vai paras - käyttökokemuksella menestykseen - OSA 1. Lisää videoita seuraavalla välilehdellä.


Miten UX toimii? 

Kuorrutus ei pelasta, jos kakku maistuu pahalta. Sama pätee tuotteissa ja palveluissa. Elementit halutunlaiseen käyttökokemukseen täytyy suunnitella jo leivontavaiheessa. Hyvä vai paras -videosarjan osa 2 kertoo miten kokemuslähtöisen suunnittelun - eli UX designin - avulla synnytetään myös radikaaleja innovaatioita. Kokemukseen keskittyminen ruokkii villejä ideoita ja ennakkoluulottomuutta. Askel tulevaisuuteen antaa inspiraatiolle tilaa. Esimerkkinä videossa Rolls-Roycen käyttäjälähtöiset tulevaisuuden visiot

 

Miten UX-ajattelu uudistaa yrityksen toimintaa?

UX avaa monia reittejä uudistumiseen. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Esimerkkinä uudenlaista yhteistyötä Roclalla.

 


Käyttökokemus strategisena valintana!

Teknologian rinnalle asiakas- ja käyttäjälähtöisyyttä: ihmiseltä ihmiselle lähestymistapa teknologian ytimeen. Hyvä vai paras -videosarjan neljäs ja viimeinen osa kertoo vinkkejä tulevaisuuden voittajille. Suunnannäyttäjänä KONE.

 

Videot on tuotettu FIMECC UXUS -ohjelman yhteydessä

​​
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00