EKG:n seuranta älypuhelimella

 

​VTT on kehittänyt laitteen, jonka avulla kuluttajat voivat ottaa sydänfilmin, eli elektrokardiogrammin (EKG), kotonaan. Taskukokoisesta laitteesta tieto siirtyy älypuhelimeen. Laitteen avulla esimerkiksi rytmihäiriöstä kärsivät potilaat voivat alkaa tallentaa EKG:tään heti, kun oireita ilmenee. Laitetta voi käyttää myös kotisairaanhoidossa.

Laitteella on maailmanlaajuiset markkinat, ja väestön ikääntyminen kasvattaa jatkuvasti mahdollisten käyttäjien määrää. Noin viisi prosenttia maailman väestöstä kärsii rytmihäiriöistä tai epäsäännöllisestä sykkeestä. Epäsäännöllinen syke kehittyy usein iän myötä: 12 prosenttia yli 60-vuotiaista ihmisistä kärsii vaivasta. Kiinnostus kasvaa myös kestävyyslajien harrastajien joukossa. Ylikuntoon liittyviä vaivoja, kuten sydäntulehdusta, sydämentykytystä ja epäsäännöllistä sykettä, voidaan ehkäistä tämän tehokkaan sykkeen valvontaan kehitetyn laitteen avulla.

Laite tuottaa lääketieteelliseen käyttöön soveltuvan EKG-signaalin. Se on helppokäyttöinen ja turvallinen, havaitsee liikkeen, asennon ja paikan automaattista päiväkirjan pitoa varten. Laitteen avulla voi suorittaa pitkäaikaisrekisteröintiä, ja sen kaikki tiedot ovat käyttäjän ja asiantuntijalääkäreiden käytettävissä pilvipalveluna.

Laite on suunnattu esimerkiksi vanhuksille, sydänoireista kärsiville ja terveydenhuollon, kotihoidon ja vanhustenhoidon ammattilaisille. Järjestelmää voi käyttää myös etähoidossa.

 
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00