The Finnish EcoCity for the Future in China

Projektissa selvitetään mahdollisuuksia rakentaa Kiinaan pieni kaupunki, jonka suunnittelussa ja rakentamisessa käytetään uusinta teknologiaa ja tuotteita.
Ekokaupungin idea esiteltiin toteutusprojektin Live in a Future Home Today – Finnish High-Tech EcoCity -valmisteluseminaarissa Tianjinissa 17. – 20.4. 2007
Energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten yhteiskuntamuotojen kysyntä on jatkuvassa kasvussa. Nopeasti kasvavilla alueilla, kuten Kiinan kaupungeissa, on valtavasti kysyntää erilaisille kestävän kehityksen ratkaisuille. Näitä tarvitaan mm. rakentamisessa, liikenteessä, tietoliikenteessä, vesihuollossa sekä hajautetussa energiantuotannossa
Professori Eero Paloheimo on määritellyt Syntymättömien sukupolvien Eurooppa -kirjassaan monia ratkaisuja ekotehokkaan ja ympäristöystävällisen yhteisön rakentamiseksi. VTT:n monialainen teknologiaosaaminen yhdessä suomalaisten avainyritysten kanssa mahdollistaa Paloheimon ajatusten pohjalta ensimmäisen mallikaupungin rakentamisen Kiinaan, Tianjinin kaupunkiin.
Rakentamisprojektissa voidaan soveltaa täysin uusia teknologioiden osaamisyhdistelmiä ja niistä syntyviä tuotteita. Näitä ovat mm. suljettu vesijärjestelmä, integroitu telekommunikaatio, liikenteen paikannusjärjestelmä, jätehuolto ja kierrätys sekä autoton henkilöliikenne.
Yrityksille ekokaupungin rakentaminen avaa uusia vientimahdollisuuksia Kiinan valtaville markkinoille. Joillekin se voi mahdollistaa jopa ensikontaktin näille markkinoille kokeneiden Kiina-toimijoiden tuella.
Lisätietoja
Kari Larjava
Teknologiajohtaja
020 722 6162
kari.larjava@vtt.fi
Jyri Nieminen
Asiakaspällikkö
020 722 4922
jyri.nieminen@vtt.fi
Miimu Airaksinen
Erikoistutkija
020 722 4923
miimu.airaksinen@vtt.fi

