Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC / WG3 - Ilmastonmuutoksen hillintä

WG3-raportin yhteenvedot

Ilmastonmuutos 2007: Ilmastonmuutoksen hillintä – Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) arviointiraportti

Suomennos yhteenvedosta päätöksentekijöille (pdf)


Kooste yhteenvedosta päätöksentekijöille


Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin kolmannen työryhmän raportti on viimeinen osaraportti vuoden 2007 arviointiraporttiin. Osaraportissa käsitellään ilmastonmuutoksen hillintää luonnontieteellisten, teknologisten, taloudellisten ja sosiaalisten näkökohtien kannalta. Edellisen, vuonna 2001 ilmestyneen arviointiraportin jälkeen on valmistunut suuri määrä tieteellisiä tutkimuksia, joihin uusi työ perustuu. Uusi osaraportti tarkastelee päästönvähennysmahdollisuuksia aiempaa tarkemmin erityisesti alueellisesta ja sektorikohtaisesta näkökulmasta. Raportissa esitetään myös skenaarioita, joilla ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvu pysäytetään tasoille, jotka rajoittavat maapallon keskilämpötilan nousua ajan mittaan erilaisiin rajoitearvoihin (2–6 astetta verrattuna esiteolliseen aikaan). 


Kolmannen työryhmän osaraportin pääviesti on, että lukuisia eri päästöjenrajoituskeinoja tarvitaan yhdessä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kaikilla sektoreilla on merkittävä taloudellinen potentiaali vähentää päästöjä. Päästönrajoituksen toteuttamiseksi tarvitaan myös ohjauskeinoja, joista keskeisimpiä on hiilidioksidipäästötonnin hinta. Jos tavoite on rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu alhaiselle tasolle (2–3 astetta) esiteolliseen aikaan verrattuna, tarvitaan päästöjen rajoittamista hyvin nopeasti ja voimakkaasti. Tärkeää on kytkeä kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen kaikkien sektorien kehittämiseen. Kestävän kehityksen edistäminen lisää sopeutumis- ja hillintämahdollisuuksia sekä vähentää päästötasoja ja alttiutta ilmastonmuutoksen haitoille.


Maailmanlaajuisten kasvihuonekaasupäästöjen kehityssuunnat


IPCC vahvistaa maailman kasvihuonekaasupäästöjen kasvaneen esiteollisesta ajasta 70 % vuosien 1970–2004 välillä. Mikäli ilmastonmuutosta ei hillitä eri toimenpiteillä ja kestävän kehityksen politiikan keinoin, jatkavat päästöt kasvamistaan arviolta 25–90% aikavälillä 2000–2030. Hiilidioksidi on määrällisesti merkittävin kasvihuonekaasu. Hiilidioksidipäästöt lisääntyivät vuosien 1970 ja 2004 välisenä aikana 80 % (vuosien 1990 ja 2004 välisenä aikana 28 %). Nykyisillä toimenpiteillä globaalit kasvihuonekaasujen päästöt jatkavat kasvamistaan seuraavien vuosikymmenten ajan.


Vuonna 2004 kehittyneiden maiden (Annex I maat, YK:n ilmastonmuutoksen puitesopimuksen liitteen I maat) osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä oli 46 %, vaikka niissä asuu vain 20 % maailman väestöstä.


Eri sektoreiden päästörajoituskeinot ja taloudellinen potentiaali vuoteen 2030 mennessä


IPCC:n tutkimusten mukaan globaalien kasvihuonekaasujen vähentämiseen on merkittävä taloudellinen potentiaali seuraavien vuosikymmenten aikana. Potentiaali on riittävä estääkseen globaalien päästöjen kasvun tai vähentääkseen päästöt alle nykyisen tason. Maailman päästöjen kasvu voidaan pysäyttää toimilla, joiden kustannukset ovat 0–20 dollaria tonnia hiilidioksidiekvivalenttia kohti ($ / t CO2-ekv.). Kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten toteuttamiseen tarvitaan useita erilaisia ohjauskeinoja.


Seuraavassa on esitetty eri sektoreiden lyhyen ja keskipitkän aikavälin hillintäteknologioita, joilla on merkittävä taloudellinen potentiaali (pitkän aikavälin teknologiat on merkitty kursiivilla):


Energiantuotanto: tuotannon ja jakelun tehokkuuden lisääminen, kivihiilen korvaaminen maakaasulla, ydinvoima, uusiutuvaan energiaan perustuva sähkö ja lämpö (vesivoima, aurinkoenergia, tuulivoima, geoterminen energia, bioenergia), yhdistetty lämmön- ja sähköntuotanto sekä hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (Carbon Capture and Storage, CCS) varhaiset sovellukset, CCS, kehittynyt ydinvoima


Liikenne: polttoainetehokkaat autot, hybridiautot, biopolttoaineet, julkisen liikenteen kehitys, kevyt liikenne (pyöräily, kävely), toisen sukupolven biopolttoaineet, tehokkaampi lentoliikenne, kehittyneet sähkö- ja hybridiajoneuvot


Rakennukset: tehokas valaistus ja päivänvalon hyödyntäminen, tehokkaammat sähkölaitteet sekä lämmitys- ja jäähdytyslaitteet, tehokkaampi eristys, passiivinen ja aktiivinen auringon hyödyntäminen lämmitykseen ja jäähdytykseen, älykkäät mittausjärjestelmät


Teollisuus: säästeliäämmät sähkölaitteet, lämmön ja sähkön talteenotto, materiaalien kierrätys ja korvaus, muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin päästöjen rajoitus ja useita eri prosessikohtaisia teknologioita, parantunut energiatehokkuus, CCS teollisuudessa


Maatalous: maaperän hiilivaraston kasvattaminen, metaanipäästöjen rajoitus riisinviljelyssä, karjataloudessa ja lannankäsittelyssä, dityppioksidipäästöjen vähennys parannetuilla lannoitusmenettelyillä, fossiilisten polttoaineiden korvaaminen energiakasveilla, viljasatojen parannukset


Metsätalous: metsitys, metsänhoito, metsänhävityksen vähentäminen, puumassan käyttö bioenergiana korvaamassa fossiilisia polttoaineita, puulajikkeiden kehittämisellä saavutettava biomassan tuotannon ja hiilen sidonnan parannus


Jätehuolto: kaatopaikkojen metaanipäästöjen talteenotto, jätteiden energiakäyttö, orgaanisen jätteen kompostointi, jätevesien käsittely, kierrätys, jätteiden minimointi, metaanin hapettamisteknologiat


Ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousun ja lämpenemisen pysäyttäminen vaatii voimakkaita toimia. Minimikustannusmallien mukaan päästöjen rajoittaminen niin, että todennäköinen lämpeneminen jää 3 asteeseen esiteolliseen aikaan nähden, on maailman bruttokansantuote vuonna 2030 noin 0,6 % (vaihtelualue 0,2–2,5 %) alempi kuin ilman päästörajoitustoimia. Tämä merkitsisi sitä, että BKT kasvaisi vuosittain korkeintaan 0,1 prosenttiyksikköä hitaammin. Kahden asteen lämpötilarajoitetta koskevia tutkimuksia on tehty vasta vähän, mutta bruttokansantuotteen alenema olisi näissä alle 3 % vastaten korkeintaan BKT:n kasvun hidastumista 0,12 prosenttiyksikköä vuodessa. Eri alueiden ja sektorien kustannuksissa on eroja.


Päästöjen rajoittamisesta seuraa myös muita hyötyjä kuin kasvihuoneilmiön hillitseminen. Tällaisia ovat mm. kielteisten terveysvaikutusten vähentyminen ilmanlaadun parantuessa, energiansäästö, energiavarmuuden ja työllisyyden lisääntyminen sekä maatalouden tuoton parantuminen. Ilmansuojelun ja ilmastopolitiikan yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden kustannusten vähentymiseen verrattuna erillisiin toimenpiteisiin.


Ilmastonmuutoksen hillintä vuoden 2030 jälkeen


Maailmanlaajuisten päästöjen tulee kääntyä laskuun, jos halutaan vakauttaa ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet. Mitä alhaisemmalle tasolle pitoisuudet vakautetaan, sitä nopeammin päästöjen tulee kääntyä laskuun. Seuraavien 20–30 vuoden aikana toteutettavat päästönrajoitukset vaikuttavat suurelta osin siihen, kuinka paljon maapallon keskilämpötila nousee pitkällä aikavälillä ja mitkä ilmastonmuutoksen vaikutukset voidaan välttää.


Jos pyritään erittäin alhaisiin ilmakehän pitoisuuden vakautustasoihin, ilmakehään jo kerääntynyt hiilidioksidi saa aikaan sen, että pitoisuudet käytännössä ensin ylittävät tavoitetason ja laskevat vasta myöhemmin. Raportissa on päädytty mm. seuraaviin johtopäätöksiin: Jos kasvihuonekaasupitoisuudet rajoitetaan tasolle 445–590 ppm hiilidioksidiekvivalenttia 1) , niin maapallon keskilämpötilan nousu rajoittuu ajan mittaan 2,0–3,2 °C:n tasolle esiteolliseen aikaan verrattuna. Päästöjen tulee tällöin kääntyä laskuun aikavälillä 2015–2030 ja vuonna 2050 olla -85…+5 % vuoden 2000 tasosta.


Nämä vakautustasot on mahdollista saavuttaa, mikäli käytetään riittäviä kannusteita investointeihin, kustannusten vähennyksiin, sekä monien eri teknologioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Alhaiset keskilämpötilarajoitteiden tasot vaativat nopeita toimia. Mitä alhaisempi vakautustaso halutaan saavuttaa, sitä suurempi on tarve tutkimukselle ja kehitykselle (T&K) sekä investoinnille uuteen teknologiaan.


Politiikat, toimet ja ohjauskeinot


Hiilidioksiditonnille eri toimenpiteiden kautta saatava hinta ohjaa sekä kannustaa tuottajat ja kuluttajat investoimaan sellaisiin tuotteisiin, tekniikoihin ja prosesseihin, joista aiheutuu alhaiset päästöt. Tällaisia ohjauskeinoja olisivat mm. taloudelliset ohjauskeinot, valtion rahoitus ja säätely.


Muita ohjauskeinoja tarvitaan myös, kuten tehokkuusstandardeja ja erilaisia keinoja uuden teknologian edistämiseksi. Ilmastopolitiikka on keskeinen osa pyrittäessä kestävään kehitykseen. Ilmastopolitiikka tulee kytkeä osaksi muita politiikkoja ja yhteiskunnan sektorien kehittämistä. On olemassa monenlaisia ohjauskeinoja – standardit, verot, maksut, säädökset, kaupattavissa olevat päästöluvat, taloudelliset kannusteet, vapaaehtoiset sopimukset, tiedon lisääminen, tutkimus ja kehitys – joilla voidaan luoda markkinat tekniikoille, jotka aiheuttavat vain vähän hiilidioksidipäästöjä tai jotka eivät aiheuta niitä ollenkaan.


Jo mainittujen toimenpiteiden lisäksi arviointiraportissa painotetaan, että teknologian siirto kehitysmaihin on merkittävässä asemassa maailmanlaajuisten hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Teknologian siirtämisen onnistuminen riippuu rahoituksista ja suotuisten olosuhteiden luomisesta. Kioton pöytäkirjan hankemekanismit (mm. puhtaan kehityksen mekanismi, CDM) ovat tuoneet uuden kanavan teknologian siirtoon.


IPCC:n tutkijat katsovat YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan aloittaneen ilmastonmuutoksen hillinnässä uuden vaiheen, jossa on ensimmäistä kertaa käynnistetty useita kansallisia toimenpiteitä ja luotu uusia mekanismeja. Nämä voivat toimia perustana tuleville kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutusten rajoittamisessa. Hiilidioksidipäästöjen kansainvälisen päästökauppajärjestelmän luomista pidetään erittäin onnistuneena toimenpiteenä.


Laajat kansainväliset yhteiset toimet auttavat alentamaan kustannuksia pyrittäessä tiettyyn päästönvähennystasoon. Toisaalta yhteisten toimien avulla voidaan saavuttaa suurempia päästönvähennyksiä kuin ilman niitä. Kehittämällä ja laajentamalla markkinamekanismeja kuten päästökauppa, CDM ja yhteistoteutus (JI) voidaan alentaa päästöjen rajoittamisen kokonaiskustannuksia. 


1) Pitoisuudessa, joka ilmaistaan hiilidioksidiekvivalenttina, otetaan huomioon myös muiden kasvihuonekaasujen pitoisuuksien vaikutus.



Summary for Policymakers - IPCC Fourth Assessment Report, Working Group III
http://www.ipcc.ch/SPM040507.pdf