VTT:n julkaisusarjat
VTT:n julkaisusarjoissa ilmestyy vuosittain noin sata korkeatasoista tiede- ja ammattijulkaisua. Julkaisut ilmestyvät verkossa ja suurin osa myös painettuna. Sarjoissa on vuodesta 1943 lähtien ilmestynyt yli 6 900 julkaisua.
VTT:n Tietoratkaisut on verkkojulkaisemisen edelläkävijöitä Suomessa. VTT:n julkaisuja on ollut verkossa jo vuodesta 1996, ja vuodesta 2003 lähtien kaikki julkaisut ovat olleet vapaasti luettavissa.
VTT:n julkaisusarjat uudistuvat vuoden 2012 alusta. Uudet sarjat
ovat VTT Science, VTT Technology, VTT Visions ja VTT Research Highlights.

VTT
Visions -sarjassa julkaistaan tulevaisuudennäkymiä ja ennakointeja
VTT:n näkemyksen mukaan merkittävistä teknologisista, yhteiskunnallisista ja
liiketoiminnallisista teemoista.
Julkaisusarjan kohderyhmänä ovat
päättäjät ja asiantuntijat.

VTT
Science -sarjassa julkaistaan vertaisarviointimenetelmällä
varmistettuja laadukkaita tutkimuksia.
Pääasiassa nämä ovat
väitöskirjoja ja julkaistu aikaisemmin VTT Publications -sarjassa.

VTT
Technology -sarjassa julkaistaan teknologia-alan ammattilaisille
suunnattuja tutkimustuloksia, oppaita, esitelmiä ja yhteenvetoja yritysten ja
yhteiskunnan kehittämiseksi.
Sarjassa julkaistaan myös VTT:n
järjestämien seminaarien ja konferenssien esitelmiä.

VTT
Research Highlights -sarjassa julkaistaan teemoittain ajankohtaisia
tutkimustuloksia tiivistetyssä muodossa asiakkaille ja muille sidosryhmille.
Tässä
sarjassa julkaistavat tutkimustulokset ovat menestystarinoita VTT:stä.
Tämä
sarja korvaa aiemmat Scientific Activities – julkaisut.
VTT:n julkaisusarjat vuoden 2011 loppuun
VTT Publications on tieteellinen sarja, jossa julkaistaan suurin osa VTT:läisten väitöskirjoista ja muita alkuperäistutkimuksia. Sarja on suunnattu erityisesti tutkijoille ja tiedeyhteisölle.
VTT
Tiedotteita - Research Notes -sarja sisältää teknologia- ja
markkinakatsauksia, esitutkimuksia, kirjallisuustutkimuksia, oppaita ja
projektiraporttien lyhennelmiä. Sarjan kohderyhmänä ovat erityisesti
ammattipiirit ja soveltajat.
VTT
Symposium -sarja sisältää VTT:n järjestämien konferenssien ja
seminaarien esitelmiä.
VTT
Working Papers -sarja
ilmestyy vain verkossa ja sisältää esitutkimuksia, testaus- ja välituloksia,
yhteenvetoja sekä keskustelualoitteita.
Lisätietoja
Leena Ukskoski
Julkaisutoimittaja
020 722 4394
