Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Syöpäsolujen aktiivisuuden säätelijä löytyi

Turun yliopiston ja VTT:n tutkimusryhmät ovat löytäneet syöpäsolujen toimintaa säätelevän sharpiini-proteiinin. Suomalaistutkijat löysivät myös liikkuvista soluista uuden syövän leviämistä ja kasvua estävän mekanismin. Molemmat tiedot voivat olla merkittäviä lääkekehityksen kannalta.

Jo 1990-luvun alussa esitettiin hypoteesi proteiinista, jonka täytyy olla olemassa ja joka toimii solujen aktiivisuuden estäjänä. Nyt suomalaistutkijat ovat todenneet sharpiinin toimivan tuona proteiinina. Nature Cell Biology -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että sharpiini-proteiini säätelee tulehdussolujen ja keuhko- ja eturauhassyöpäsolujen liikkumista ja toimintaa. On todennäköistä, että uudella löydöllä on tärkeä syövän lisäksi rooli myös muissa sairauksissa, kuten Chronin taudissa, psoriasiksessa, reumassa ja jopa MS-taudissa.

Sharpiini löydettiin VTT:n kehittämän solusiruseulontamenetelmän avulla. Menetelmä mahdollistaa koko perimän kaikkien geenien vaikutusten tutkimisen vain yhdellä koejärjestelyllä.

Vallalla on pitkään ollut myös käsitys, että solut säätelevät liikkumista ja kasvua eri mekanismeilla. Tutkijat osoittivat tämänkin käsityksen vääräksi. Heidän tuloksensa voimakkaasti leviävistä rintasyöpäsoluista paljastivat vastoin aiempia odotuksia, että yksi solun proteiini (p120RasGAP) onkin tärkeä estäjä sekä solun liikkumisen että kasvun kannalta.


Lisätietoja

Johanna Ivaska
Johtava tutkija
020 722 2807

Lisätietoja

Johanna Ivaska
Johtava tutkija
020 722 2807