Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Kuljetusvälineet, liikenne ja logistiikka

Kuljetusvälineiden tulee olla turvallisia, luotettavia, energiatehokkaita, ympäristöystävällisiä ja helppokäyttöisiä. Lisäksi niiden on oltava suorituskykyisiä ja mukavia matkustajien kannalta.

Tutkimuksemme on keskittynyt kuljetusvälineiden käytön aikaisiin kuormituksiin, rakenteelliseen eheyteen ja liikedynamiikkaan turvallisen ja luotettavan käytön varmistamiseksi. Parannamme kuljetusvälineiden energiatehokkuutta pienentämällä kulkuvastusta sekä kehittämällä propulsiota ja järjestelmiä. Värähtely- ja melututkimuksemme on suunnattu matkustusmukavuuden lisäämiseksi.

Kehitämme liikenne- ja logistiikkajärjestelmiä ja niiden palveluja tutkimalla ihmisten ja yritysten tarpeita, suunnittelemalla tarpeiden mukaisia ratkaisuja ja konsepteja. Ennen ratkaisujen toteuttamista arvioimme niiden tehokkuuden, toimivuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja vaikutukset. Toimimme verkottuneessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä, jossa kehitämme myös uusia liiketoimintamalleja ja strategioita yhdessä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa.

Kuljetusvälinetutkimuksemme pääsovelluskohteet ovat laivat, lentokoneet ja hyötyajoneuvot. Tavoitteenamme on varmistaa kuljetusvälineen tasapainoinen konsepti ja suunnittelu sekä optimoitu käyttö. Tätä varten kehitämme ja sovellamme virtuaalimallinnusta, numeerista virtauslaskentaa, rakenneanalyysimenetelmiä, rakenteiden käytönaikaista monitorointia ja elinkaaritehokkuuden ja päästöjen arviointimenetelmiä. Lisäksi verifioimme kuljetusvälineen ominaisuudet laboratoriossa ja kentällä tehtävin kokein sekä mittauksin. Yhteistyökumppaneitamme ovat kuljetusvälineitä suunnittelevat, valmistavat ja käyttävät yritykset niin kotimaassa kuin ulkomaillakin sekä valtionhallinto.

Tutkimustuloksiamme hyödynnetään tie-, raide-, meri- ja ilmaliikenteen tehostamisessa, turvallisuuden parantamisessa ja haitallisten ympäristövaikutusten vähentämisessä. Niiden avulla otetaan käyttöön uusia teknisiä ratkaisuja ja palveluja, parannetaan lainsäädäntöä ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä edistetään liikennejärjestelmään liittyvää päätöksentekoa. Asiakkainamme ovat kotimaiset ja ulkomaiset yritykset, valtionhallinto ja kunnat sekä Euroopan komissio.

Kuljetusvälineiden energiatehokkuus ja elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset ovat kasvava tutkimusalue. Tätä varten kehitämme suunnittelijoiden ja käyttäjien tarpeisiin elinkaarikustannusten ja ympäristövaikutusten arviointimenetelmiä.

Valtionhallinnon toimintojen ulkoistaminen ja yksityisen sektorin tehokkuuden hyödyntäminen tuovat uusia mahdollisuuksia liikennejärjestelmän ja sen palvelujen rahoituksen, omistuksen ja operoinnin kehittämiseen. Pirstaloituneessa liikennejärjestelmän toimintakentässä VTT toimii teknologioiden kehittäjänä ja. osaajien ja kehittäjien yhdistäjänä.

Liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on 20 prosenttia, joten liikennejärjestelmän tehostamisella, uusien moottoriteknologioiden ja polttoaineiden kehittämisellä on kysyntää liikkumisen ja kuljettamisen jatkuvasti kasvaessa.

Kuljetusvälineisiin, liikenne- ja logistiikkajärjestelmään liittyvää tutkimusta tekee VTT:llä päätehtävänään noin 160 henkilöä ja osan aikaa noin 140 henkilöä. Tutkimuksen käytössä on laivamallikoelaitos, rakenteiden kuormituslaitteistoja, simulaattoreita, suuri tietokonelaskentakapasiteetti, kenttämittauslaitteistoja, kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen päästölaboratorio, liikenneympäristöä havainnoiva tutkimusauto sekä kaksi kuljettajakäyttäytymistä havainnoivaa instrumentoitua autoa.


Lisätietoja

Karri Rantasila
Asiakaspäällikkö
020 722 4024

Heikki Kanner
Tutkimustiimin päällikkö
020 722 6210

Johannes Hyrynen
Tutkimusalueen päällikkö
020 722 3787

Juha Luoma
Tutkimusprofessori
020 722 4533

Osaamiset

Lisätietoja

Karri Rantasila
Asiakaspäällikkö
020 722 4024

Heikki Kanner
Tutkimustiimin päällikkö
020 722 6210

Johannes Hyrynen
Tutkimusalueen päällikkö
020 722 3787

Juha Luoma
Tutkimusprofessori
020 722 4533