Kuituprosessit

Osaaminen
Teemme uusien energiatehokkaiden paperinvalmistuksen yksikköprosessien ja konseptien kehitystyötä ainutlaatuisissa koeympäristöissä. Tavoitteenamme on lopputuoteominaisuuksien kehittäminen ja tuotannon hallinta eri raaka-aine ja prosessikonsepteilla.
Osaamisemme perustuu mm. seuraavien teknologioiden hallitsemiseen ja kehittämiseen:
-
Paperinvalmistuksen osaprosessit
-
Kuitususpensioiden virtaus
-
Rainan reologia ja mallinnus
-
Raaka-aineiden vaikutus lopputuotteeseen
-
Massa- ja paperiteollisuuden sivuvirtojen hallinta
-
Kuidun mekaaninen muokkaus
Suomalaisen metsäteollisuuden kilpailukyky on viimeisten vuosien aikana ollut ja on erityisesti nyt suurien haasteiden edessä. Puun saatavuus, raaka-ainekustannusten merkittävä kasvu ja energian hinnan kallistuminen ovat suoraan vaikuttaneet nykyisen liiketoiminnan kannattavuuteen. Metsäklusterin taloudellinen menestyminen tulevaisuudessa riippuu pitkälti sen uudistumiskyvystä sekä maailman yleisen taloustilanteen kehittymisestä. Olemme osaltamme vastaamassa haasteisiin kehittämällä ratkaisuja nykyisten prosessien ja tuotantolinjojen toiminnan tehostamiseksi sekä uusien kuitupohjaisten tuotteiden ja liiketoimintamallien kehittämiseksi Suomen metsäklusterin tarpeisiin.
Ratkaisut
Tehtävänämme on osoittaa kehitysideoiden todellinen potentiaali, joista teolliset toimijat lähtevät edistämään niitä tuotekehitysketjun seuraaviin vaiheisiin.
Esimerkkeinä:
-
Uudenlaiset kemikaalien annostelu- ja säätöratkaisut
paperinvalmistusprosesseihin
-
Uudet paperin raaka-aine ja lopputuoteratkaisut
-
Yksikköprosessikokonaisuuksien uudet teknologiat
-
Uudet kuitutuotekonseptit
Tutkimuksemme sisältää sekä nykyisten tuotantolinjojen kehittämis- ja tehostamistoimenpiteitä että täysin uusiin tuotesovelluksiin liittyviä kehittämishankkeita.
Hyödyt
Pystymme omalla toiminnallamme nopeuttamaan asiakkaittemme tutkimus- ja tuotekehitystyötä. Vastaamme tehokkaasti asiakkaittemme usein hyvinkin nopeisiin ja haasteellisiin toimeksiantoihin osaamisellamme ja ainutlaatuisia tutkimusympäristöjämme hyödyntäen.
Näyttöjä
-
Tutkimusprofessuuri ja kaksi dosentuuria (Jyväskylän Yliopisto, Tampereen
Teknillinen Yliopisto)
-
Teollisuus lunastanut noin 30 keksintöä ja kaupallistanut yhdessä
kehittämiämme perälaatikko-, kuivatus – ja mittaustekniikoita
(tutkimusreferenssit – linkkinä)
-
Tutkimusyhteistyötä: University of Maine, University of British Columbia,
South China University of Technology (SCUT), PTS, STFI, KTH.
Lisätietoja
Janne Poranen
Teknologiapäällikkö
020 722 2689
Terhi Saari
Asiakaspäällikkö
020 722 2541
