Sign In

HTI

 

 Teknologian hyväksymismallit

Fred Davisin vuonna 1989 julkaisema Teknologian hyväksymismalli (Technology Acceptance Model, TAM) pyrki selittämään tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten ihmiset ovat valmiita omaksumaan tietoteknisiä ratkaisuja käyttöönsä (Davis 1989). TAM-mallin mukaan koettu helppokäyttöisyys (perceived ease of use) ja koettu hyödyllisyys (perceived usefulness) vaikuttavat yhdessä käyttöaikomukseen ja edelleen todelliseen käyttöön. Koettu helppokäyttöisyys vaikuttaa koettuun hyödyllisyyteen.

TAM-malli kehitettiin alun perin tutkimaan työelämän sovellusten käyttöönottoa. Myöhemmin mallia on käytetty sekä sellaisenaan että muokattuna myös kuluttajapalveluiden vastaanoton tutkimiseen (Kaasinen, 2005). Teknologian hyväksymismalli luo tutkimuskehikon, jonka avulla voidaan tunnistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten ihmiset kelpuuttavat tekniikan käyttöönsä. Kuten Davis ja Venkatesh (2004) ovat osoittaneet, mallia voidaan laajentaa alkuperäisestä käyttötarkoituksesta myös suunnitteluvaiheessa käytettäväksi. Näin Teknologian hyväksymismallin avulla voidaan ennustaa kehitteillä olevien ratkaisujen vastaanottoa käyttäjäkunnassa ja mallia voidaan soveltaa osana ihmiskeskeistä suunnitteluprosessia.

VTT:llä TAM-mallia on käytetty teknologian tutkimus- ja kehittämisprojektien yhteydessä tehdyissä kenttäkokeiluissa. Kun ihmiskeskeiseen suunnitteluprosessiin liitetään kenttäkokeet, käyttäjäevaluoinneissa saadaan palautetta paitsi ratkaisujen helppokäyttöisyydestä myös niiden hyväksyttävyydestä. Kenttäkokeissa käyttäjät voivat käyttää testattavia palveluita osana normaalia elämäänsä. Näin voidaan tunnistaa todelliset käyttökontekstit ja todelliset käyttötavat ja ennustaa näiden pohjalta tulevan palvelun vastaanottoa.

VTT on muuntanut alkuperäistä TAM-mallia mobiilipalveluiden tutkimusta varten. Teknologian hyväksymismalli mobiilipalveluille (Kaasinen, 2005) tunnistaa neljä hyväksyttävyyteen vaikuttavaa tekijää. Koettu helppokäyttöisyys, koettu merkitys sekä luottamus vaikuttavat käyttöaikomukseen. Koettu käyttöönoton helppous vaikuttaa siihen, siirtyykö käyttäjä käyttöaikomuksesta todelliseen käyttöön.

Davis F. D. 1989. Perceived usefulness, perceived ease of use, and user acceptance of information technology. MIS Quartely:13/1989, pp. 319–339.

Davis, F. D. and Venkatesh, V. 2004. Toward preprototype user acceptance testing of new information systems: implications for software project management. IEEE Transactions on Engineering Management, Vol. 51, No 1.

Kaasinen, Eija. 2005 . User acceptance of mobile services - value, ease of use, trust and ease of adoption. (/Sites/hti//sites/hti/Documents/P566.pdf) VTT Information Technology, Espoo. 151 s. VTT Publications 566. ISBN 951-38-6640-8. 951-38-6641-6