Sign In

I4D

 

KOHTI SISÄLTÖPAINOTTEISIA TUTKIMUS- JA INNOVAATIOINDIKAATTOREITA SEMINAARI 1.4.2014

KOHTI SISÄLTÖPAINOTTEISIA TUTKIMUS- JA INNOVAATIOINDIKAATTOREITA: SUOMEN TUTKIMUSJÄRJESTELMÄN RAKENNE JA DYNAMIIKKA 1995-2011 - SEMINAARI 1.4.2014

Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä on määrällisen kasvun ohella tapahtunut merkittäviä systeemitason muutoksia 1990-2012: Suomen tutkimusjärjestelmän tiedon lähteet ovat muuttuneet, tutkimuksen eturintamien fokus ja keskeiset organisaatiot ovat vaihtuneet, ja Suomen tieteen epistemologinen ekosysteemi muuttanut olemustaan syvällisesti.

Tämä seminaari esittelee käynnissä olevan ”Co-Evolution of Knowledge Systems and Innovation Pipelines” hankkeen tuloksia, jotka perustuvat bibliometrisen ja patentti-informaation metadatan uusiin hyödyntämismenetelmiin, sekä uusien tiedonlouhintamenetelmien soveltamiseen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän analyysissä.

Seminaarin paino on politiikkajohtopäätösten muotoilussa hankkeen tutkimustulosten pohjalta. Seminaari keskittyy esittelemään hankkeen keskeisiä tuloksia ja aineistoja, mutta luo myös käsityksen miten nykyisiä in-/out-put-pohjaisia tutkimus- ja innovaatioindikaattoreita voidaan täydentää ns. ”sisältöindikaattoreilla”.

Aika: Tiistaina, 1. Huhtikuuta, 2014, klo 8.30-12.15
Paikka: Tekes, Kyllikinportti 2, Helsiki

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen sähköpostitse 26.3.2014 mennessä Arho Suomiselle: Arho.Suominen@vtt.fi.
Seminaari on avoin ja ilmainen, mutta ilmoittautuminen on välttämätöntä. Osallistujien määrä on rajoitettu tilan vuoksi, ja vahvistamme paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja: Hannes.Toivanen@vtt.fi, Tel. 040 186 3882

ALUSTAVA OHJELMA (Muutokset mahdollisia)

8.30-9.00 Kahvi
9.00 Seminaarin avaus, TBC
9.10-10.00. Suomalaisen tutkimuksen tiedon lähteet, tutkimusrintamat & tutkimusjärjestelmän organisatorinen kehitys 1995-2011
Hannes Toivanen & Arho Suominen, VTT.
             Kommentti: TBC
10.00-10.30 Keskustelua

10.30-10.45. Kahvitauluko

10.45-11.45. Suomalaisen tutkimusjärjestelmän epistemologinen ekosysteemi, ja tutkimuksen & patentoinnin suhde 1995-2010
Arho Suominen & Hannes Toivanen, VTT.
            Kommentti: TBC
11.45-12.15 Keskustelua

12.15 Tilaisuuden päättäminen