PASTORI - Paikannukseen perustuvien liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut

Paikannukseen perustuvien liikenteen älykkäiden palveluiden teknologiset perusosat ovat pääosin jo olemassa. Näitä ovat muun muassa satelliittipaikannus, digitaalinen kartta-aineisto ja mobiililaitteet. Palveluita ei ole kuitenkaan otettu käyttöön laajamittaisesti navigointia lukuun ottamatta.
Suurimmat haasteet ovat toimivien liiketoimintamallien puute sekä palvelujen arvoverkkoon liittyvien eri toimijoiden roolien ja vastuiden jäsentymättömyys. Markkinoilla tarvitaan avoimia liiketoiminta- ja toteutusratkaisuja, joiden varaan voidaan synnyttää laajamittaista ja kannattavaa globaalia liiketoimintaa.
Hankekokonaisuus toteutettiin toisiinsa kiinteästi liittyvinä rinnakkaishankkeina 2009-2011:
-
PASTORI - VTT:n vetämän tutkimus- ja kehittämishankkeen tavoitteena oli
kehittää uuteen teknologiaan perustuvien paikkasidonnaisten liikenteen
palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisuja. Näillä edistetään
liikenneturvallisuutta parantavien sekä ruuhka- ja ympäristöhaittoja
vähentävien palveluiden sekä kannattavan liiketoiminnan ja viennin aikaan
saamista.
-
SUNTIO – Tutkimushankkeen tuloksia hyödynnettiin ajantasaisesti
yrityspiloteissa: rinnakkaishankkeen tavoitteena oli tuottaa casepalveluiden
tekniset määritykset sekä liiketoiminta- ja toteutusratkaisut pilotointia
varten. Pilotissa testattiin ja kehitettiin ratkaisujen toimivuutta.

Lisätietoja
Raine Hautala
Projektipäällikkö
020 722 5872
Armi Vilkman
Erikoistutkija
020 722 6701
Matti Roine
Asiakaspäällikkö
020 722 4626
