Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Tavoitteet ja sisältö

Tausta

Älykkäässä liikenteessä liikkumisen ja kuljetusten turvallisuutta ja sujuvuutta pyritään parantamaan hyödyntämällä uutta teknologiaa kustannustehokkaasti. Tämä edellyttää, että liikkujilla ja palveluiden tarjoajilla on käytettävissään ajantasainen luotettava tieto oikea-aikaisesti, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla tuotettuna. Älykkäiden liikennejärjestelmien rakentaminen perustuu tiedon laajaan hyödyntämiseen liikenteen ja logistiikan eri toiminnoissa. Tieto- ja viestintäteknologiat ovat tiedon hyödyntämisen tärkeimmät välineet.

Vaikka paikannukseen perustuvien liikenteen älykkäiden palveluiden teknologiset perusosat ovat pääosin jo olemassa (kuten satelliittipaikannus, digitaalinen kartta-aineisto, mobiilit laitteet), niin palveluiden laajamittainen implementointi ei ole vielä toteutunut navigointia lukuun ottamatta. Suurimmat haasteet ovat toimivien liiketoimintamallien puute sekä palvelujen arvoverkkoon liittyvien eri toimijoiden roolien ja vastuiden jäsentymättömyys. Tarvitaan avoimia liiketoiminta- ja toteutusratkaisuja, joiden päälle voidaan toteuttaa laajamittaista ja kannattavaa globaalia liiketoimintaa.

Lupaavimmat sovellukset ovat erityisesti liikenneturvallisuutta parantavat eCall ja eCall+ (kaupalliset hätä- ja turvallisuuspalvelut) sekä älykkäät tienkäyttömaksut. PASTORI-hanke painottuu erityisesti näihin palvelusovelluksiin. Euroopan komission joulukuussa 2008 julkaisemassa ”Action Plan for the Deployment of Intelligent Transport Systems in Europe” dokumentissa ovat mukana myös PASTORI:n tärkeät elementit eCall, tienkäyttömaksut ja avoin ajoneuvoalusta.

Tavoitteet ja toteutus

Hankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää paikannukseen ja uuteen teknologiaan perustuvien liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut, jotka tukevat erityisesti liikenneturvallisuutta parantavien ja ympäristöhaittoja vähentävien palveluiden laajamittaista globaalia toteuttamista sekä edistävät kannattavaa liiketoimintaa.

Hankekokonaisuus toteutetaan toisiinsa kiinteästi liittyvinä rinnakkaishankkeina 2009-2011:

  1. PASTORI - VTT:n vetämän tutkimus- ja kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää uuteen teknologiaan perustuvien paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisuja. Näillä edistetään liikenneturvallisuutta parantavien sekä ruuhka- ja ympäristöhaittoja vähentävien palveluiden sekä kannattavan liiketoiminnan ja viennin aikaan saamista.
  2. SUNTIO – Tutkimushankkeen tuloksia hyödynnetään ajantasaisesti yrityspilotissa: rinnakkaishankkeen tavoitteena on tuottaa casepalveluiden tekniset määritykset sekä liiketoiminta- ja toteutusratkaisut pilotointia varten. Pilotissa testataan ja kehitetään edelleen ratkaisujen toimivuutta

Kuva 1. PASTORI-hankekokonaisuuden toteutusperiaate ja sen osien väliset liitynnät.

Tulosten hyödyntäminen

Tutkimushankkeen tuloksia tullaan hyödyntämään erityisesti seuraavissa sovelluskohteissa:

  • Liikenteen paikkasidonnaisten palveluiden liiketoimintamallien, palvelukonseptien ja toteutusratkaisujen kehittämisessä
  • Julkisten palveluiden ja lisäarvopalveluiden paketoinnissa sekä liiketoiminnan edistämisessä
  • Pääkaupunkiseudun kärkihankkeiden toteutuksessa ja integroinnissa
  • Paikkasidonnaisten palveluiden päätöksenteossa ja hankinnassa
  • Kansainvälisen liiketoiminnan suuntaamisessa ja kokonaisvaltaisten palveluratkaisujen viennin edistämisessä
  • Kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä sekä palveluliiketoiminnan menetelmien ja teknologioiden kehittämisessä
  • Liikennepoliittisten päätösten toteutuksen tukena, kuten osana kansallista EU:n ITS Action Planin sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittisen ohjelman (ILPO) toteutusta.

Lisätietoja

Raine Hautala
Projektipäällikkö
020 722 5872

Armi Vilkman
Erikoistutkija
020 722 6701

Matti Roine
Asiakaspäällikkö
020 722 4626

Lisätietoja

Raine Hautala
Projektipäällikkö
020 722 5872

Armi Vilkman
Erikoistutkija
020 722 6701

Matti Roine
Asiakaspäällikkö
020 722 4626