VTT:n laskentamalli helpottaa julkista sektoria valitsemaan ulkoistettavat toiminnat
02.03.2006
VTT:n ja tamperelaisyliopistojen johdolla on kehitetty laskentamalli, jonka avulla julkinen sektori voi nykyistä perustellummin valita ulkoistettavat osatoimintonsa. Malli kuvaa toimintojen yksikkökustannusten kehittymistä ilman ulkoistamista ja ulkoistettuna.
VTT:n ja tamperelaisyliopistojen yhdessä kehittämä laskentamalli helpottaa
julkista sektoria valitsemaan kannattavimmat keinot ydintehtävää edistävien
osatoimintojen kehittämiseksi joko omana työnä tai ulkoistamalla.
Tuotantotoiminnan yksikkökustannusten käyttäytymisen laskentamalli on
kansainvälisesti ainutlaatuinen. Aiemmilla ulkoistamismalleilla on julkisella
sektorilla kyetty vain heikosti arvioimaan ulkoistamisen mahdollisia etuja.
VTT:n laskentamalli paljastaa myös syyt ajan mukana muuttuviin
yksikkökustannuksiin, mikä helpottaa päätöksiä pitää tietyt osatoiminnot omana
ja ulkoistaa muut. Kansainvälisten tutkimusten mukaan erityisesti
puolustustoimialalla on ollut vaikeuksia luokitella oman toiminnan
kustannuksia, mistä on seurannut myös vaikeus arvioida etukäteen
osatoimintojen kustannuksia ulkoistettuina.
VTT, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Suomen
Puolustusvoimat käyttivät uutta tuotantotoiminnan ulkoistamismallia
puolustusvoimien kuljetus- ja panssarivarikkojen kunnossapidon ja
varaosatoiminnan logistiikan tehostamisen suunnitteluun. Laskentamallilla
selvitettiin nykytoimintojen kustannusrakenne, oman toiminnan ja mahdollisesti
ulkoistettavan toiminnan kustannukset ajan kuluessa sekä arviot ulkoistettuina
tuotettavien palvelujen riskeistä sekä rauhan että mahdollisen kriisin aikana.
Mallin perusteella puolustusvoimille luotiin menetelmät,
joilla se pystyi arvioimaan oman toiminnan kehittämistavoitetta ja
mahdollisten kunnossapitokokonaisuuksien ulkoistamisen kannattavuutta.
Tutkimus kattoi valtakunnallisesti toiminnot, joiden arvo on kymmeniä
miljoonia euroja ja joissa toimii noin 300 sotilas- ja siviilihenkilöä.
Tulosten mukaan puolustusvoimien kunnossapitotoimen hallintorakenne on raskas,
ja se perustuu vuosikymmeniä sitten määriteltyihin uhkakuviin. Ulkoistamisen
arvioinnissa tuli esille päähaasteet: työntekijöiden työsopimus- ja eläkeasiat
ns. liikkeen luovuttamisperiaatetta noudatettaessa sekä se, että nykyisin
toiminta on arvonlisäverotonta kun taas yksityisellä se olisi
arvonlisäverollista.
Tutkimuksessa Puolustusvoimat analysoi osatoimintojensa kustannusrakennetta harvinaisen syvällisesti. Analyysi pystyttiin tekemään ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla ripeästi, ja se on jo johtanut julkiseen tarjouspyyntöön kunnossapito- ja varaosatoimintojen hoitamisesta yksityisenä toimintona. Tavoitteena on kustannusten pienentäminen ja strateginen kumppanuus yksityissektorin edustajan kanssa sekä rauhan että mahdollisen kriisin aikana. Puolustusvoimat pyrkii joka tapauksessa tehostamaan toimintojaan ilman ulkoistamista tai osittain tai kokonaan ulkoistettuna.
