VTT ja teollisuus kehittävät päästötöntä energiateknologiaa
Hiilen poltossa uudella teknologialla päästöt kuriin
VTT kehittää teknologiaa, jolla hiiltä sisältävät polttoaineet voidaan hyödyntää energiantuotannossa entistä tehokkaammin ja jopa niin, että hiilidioksidia ei pääse ilmaan lainkaan.
Uudessa teknologiassa fossiilinen polttoaine poltetaan ilmasta erotetulla
puhtaalla hapella. Savukaasu on lähes pelkästään hiilidioksidia ja vesihöyryä.
Hiilidioksidi voidaan jäähdytyksen jälkeen nesteyttää ja varastoida
geologisiin muodostumiin.
Parhaillaan VTT tutkii yhteistyössä Foster Wheelerin kanssa happipolttoon
liittyviä ilmiöitä Jyväskylän koelaitteillaan. Suunnitteilla on laajempi
yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on demonstroida puhdasta teknologiaa 30-50
megawatin kokoluokassa vuoden 2010 tienoilla.
Ilmastonmuutoksen kannalta hankkeella on suuri merkitys, sillä noin kolmasosa
ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on peräisin energiantuotannosta
fossiilisilla polttoaineilla.
Päästöt vähenevät kohta käytännössäkin
VTT koordinoimassa ja EU:n rahoittamassa hankkeessa on jo kehitetty
ylikriittisillä höyrynarvoilla toimiva kiertopetikattila. Sen
hiilidioksidipäästöt ovat 15-20 prosenttia pienemmät kuin perinteisten
kattiloiden. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat olleet Foster Wheeler
Energia Oy, Siemens PG ja EnergoProjekt Katowice.
Kehitystyön pohjalta Foster Wheeler rakentaa Puolaan maailman suurinta,
sähköteholtaan 460 megawatin kiertopetikattilaa, joka on samalla ensimmäinen
läpivirtausperiaatteella toimiva ylikriittinen leijupolttokattila.
Menestyksellisen yhteistyöprojektin jatkona on juuri alkanut uusi
kolmivuotinen EU-projekti. Sen tavoitteena on suunnitella sähköteholtaan 800
megawatin kiertopetikattila, jonka hyötysuhde entistäkin parempi ja päästöt
pienempiä.
Katso myös
Suomen sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt sekä sähkön kokonaiskulutuksen kehityksen arvio
Happipolttokaavio - Happipolton periaate. Hiilidioksidi nesteytetään ja varastoidaan.
