VTT:n teknologialla kuluttajalle välitettävä videokuva yhä paremmaksi
29.08.2006
VTT on kehittänyt uusia menetelmiä, joiden avulla kuluttajalle välitettävä videokuva ja -ääni saadaan pysymään hyvänä, vaikka tietoliikenneyhteyden nopeus välillä hidastuu tai jopa katkeilee. Menetelmien ansiosta kuluttaja saa koti- tai mobiililaitteeseensa nykyistä korkealaatuisempia videopalveluja, kuten TV-, tilausvideo- tai pelipalveluja. Lisäksi menetelmät edistävät alalla toimivien suomalaisten palveluntarjoajien ja teknologiayritysten kansainvälistä kilpailukykyä ja uusien palvelujen tuotteistamista.
Hyvälaatuisten, laajakaistayhteydellä välitettävien videopalvelujen kysyntä ja
tarjonta kasvavat kodeissa ja mobiiliverkoissa. Nykyistä laadukkaampi
videokuva ja ääni lisäävät kuluttajien kiinnostusta yhä monipuolisempiin
videopalveluihin. Myös vuorovaikutteisten videopalveluiden käytettävyys
paranee - esimerkiksi pelipalveluissa käyttäjä saa nykyistä miellyttävämmän
tuntuman laajakaistayhteyden avulla käyttämäänsä peliin.
VTT
on tutkinut menetelmiä, jotka tunnistavat laajakaistanopeuden muutokset
tietoliikenneverkon erilaisissa kuormitustilanteissa ja joiden avulla
siirrettävä video voidaan mukauttaa verkon tilaan reaaliaikaisesti. Siten
kuluttaja saa päätelaitteelleen kulloinkin parhaan mahdollisen videoesityksen.
Lisäksi VTT on kehittänyt videonsiirtomenetelmiä, joiden avulla useat eri
päätelaitteille ja eri tiedonsiirtonopeuksille optimoiduista videoista voidaan
korvata yhdellä päätelaitteeseen mukautuvalla videolla. Tämä video voidaan
sovittaa helposti tiedonsiirron muuttuviin olosuhteisiin sekä erilaisiin
päätelaitteisiin sopivaksi.
Teknisesti
mahdollisimman korkealaatuisena välittyvä videokuva luo perustan tuoda
markkinoille uusia videon siirtoon perustuvia palveluja. Tällaisia ovat
esimerkiksi tilausvideo-, videoneuvottelu- ja web-turvakamerasovellukset.
Kuluttajat voivat käyttää videopalveluja puhelimilla, kannettavilla sekä
kämmen- ja kotitietokoneilla tai esimerkiksi laajakaistadigiboksiin kytketyllä
TV:llä.
Videopalvelujen tuottajille, Internet-palvelun
tarjoajille sekä esimerkiksi mobiilioperaattoreille odotetaan syntyvän uutta
liiketoimintaa teknisesti hyvälaatuisista koti- ja mobiiliympäristöön
tarjottavista videopalveluista. Suomalaiset videopalveluja ja
videopalvelutekniikkaa tuottavat yritykset kilpailevat kansainvälisesti
laajenevista markkinoista, ja esimerkiksi suomalaisen G-clusterin tekniikkaan
perustuva videopelipalvelu on jo laajasti käytössä Japanissa.
Tutkimus-
ja kehittämishankkeiden rahoittajina toimivat Tekes, EU, VTT, G-cluster ja
Maxisat Oy.
www.magellan-itea.org
