VTT:lle maailmanlaajuinen pätevyys arvioida räjähdysvaarallisiin tiloihin tarkoitettujen sähkölaitteiden turvallisuus
26.09.2006
Yritysten vienti erityisesti Australiaan, Kiinaan ja Venäjälle helpottuu
VTT on saanut maailmanlaajuisesti tunnustetun pätevyyden arvioida
räjähdysvaarallisiin tiloihin suunniteltujen ja valmistettujen sähkölaitteiden
turvallisuus. Näin kaikki yritykset pystyvät aiempaa selvästi helpommin
myymään sähkölaitteitaan Euroopan ulkopuolelle - erityisesti Australiaan,
Kiinaan ja esimerkiksi Venäjälle.
Räjähdysvaarallisia tiloja on esimerkiksi öljynjalostamoilla,
hiilikaivoksissa, elintarvike- ja kemiantehtaissa, maalaamoissa, mekaanisen
puunjalostuksen tehtaissa ja turvevoimalaitoksissa. Näiden tuotantoon
suunnitelluille sähkölaitteille on asettanut tiukat turvallisuusvaatimukset
kansainvälisesti tunnetuin standardointijärjestö International
Electrotechnical Comission (IEC). Järjestön sertifiointiorganisaatio
IECEx-Scheme on äskettäin hyväksynyt VTT:n viralliseksi
IECEx-sertifiointilaitokseksi, eli arvioimaan ja hyväksymään
räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävien sähkölaitteiden turvallisuus.
Suomessa
on muutama kymmenen räjähdyssuojattuja sähkölaitteita valmistavaa yritystä.
Sähkölaitteiden valmistaja, joka hankkii laitteelleen räjähdyssuojausta
koskevan IECEx-hyväksynnän VTT:ltä, pystyy tekemään maailmanlaajuista kauppaa
laitteellaan olennaisesti aiempaa helpommin. Samalla uuden sähkölaitteen
hankintaa harkitseva teollisuuslaitos voi luottaa sille tarjottavan
sähkölaitteen turvallisuuteen räjähdysvaarallisessa tuotantotilassaan.
VTT:lle
myönnetty pätevyys kattaa räjähdysvaarallisiin tiloihin suunnitellun
sähkölaitteen tyyppitestauksen ja laitteen valmistaneen yrityksen tuotannon
laadun arvioinnin. Laitteen hyväksyntä sisältää valmistajayrityksen tuotannon
laadunvarmistuksen seurannan määrävälein yrityksessä tehtävän katselmuksen
avulla. VTT on jo aloittanut IECEx-pätevyyteensä perustuvan
turvallisuusarviointityön suomalaisyritysten räjähdyssuojatuille
sähkölaitteille ja yritysten tuotannon laadunarvioinnille.
IEC:n
ylläpitämästä hyväksyttyjen IECEx-laitteiden julkisesta tietokannasta on suuri
apu räjähdysaltista tuotantoa harjoittavalle yritykselle, laitetestaajalle ja
-valmistajalle. Tietokannasta näkyy Internetin kautta luettelo
sähkölaitteista, joille on myönnetty IECEx-hyväksyntä. Samalla esillä ovat
laitteiden valmistajat ja kunkin laitteen turvallisuusvaatimukset hyväksyneen
arviointilaitoksen nimi.
Euroopassa käytetään
IECEx-turvallisuushyväksynnän sijasta Atmospheres explosibles -hyväksyntää
(ATEX), joka on vaatimuksiltaan suppeampi kuin IECEx-hyväksyntä. Näin ollen
laitevalmistaja hakiessaan IECEx-hyväksyntää voi halutessaan saada samassa
yhteydessä myös ATEX-hyväksynnän Euroopan markkinoita varten.
Lisätietoja: www.iecex.com
Katso myös
Kuva 1: Hiilipölyräjähdys Saksassa EXAMin koekentällä. Kuva: Risto Sulonen
Kuva 2: Räjähdysvaarallisen tilan induktiomoottori. Kuva: ABB Oy
