Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

RapidEye AG hyödyntää VTT:n kaukokartoitusosaamista

18.10.2006


VTT ja saksalainen RapidEye AG ovat solmineet yhteistyösopimuksen satelliittikuviin pohjautuvien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseksi sekä markkinoimiseksi. Sopimuksen tarkoitus on yhdistää VTT:n teknologista huippuosaamista metsätalouden satelliittikuvasovelluksissa RapidEyen satelliittikuvapalveluiden osaamiseen. VTT ja RapidEye tähtäävät innovatiiviseen yhteistyöhön metsätalouden tarpeisiin maailmanlaajuisesti.

Sopimuksella tavoitellaan myös yhteistyötä menetelmien kehittämiseksi muun muassa Euroopan Avaruusjärjestön ESA:n hankkeissa esimerkiksi päästökaupan tueksi.

RapidEye on riippumaton kansainvälisesti toimiva saksalainen yritys, joka laukaisee vuonna 2007 viisi kaukokartoitussatelliittia. Yhtiön käyttämät satelliitit tuottavat päivittäin digitaalisia kuvia neljän miljoonan neliökilometrin alueelta maapallon eri puolilta. Kuvien tarkkuus on 6,5 metriä. Yhtiö tarjoaa kuva-aineiston avulla tuotettua informaatiota esimerkiksi maa- ja metsätalouden tarpeisiin.

 

 

Lisätietoja

Tuomas Häme
Tutkimusprofessori
Puh. 020 722 6282