VTT:n ennuste: Kova rakentamisen tahti säilyy Pirkanmaalla
07.11.2006
Pula ammattitaitoisesta työvoimasta pahenee
Rakentaminen kasvoi rajusti Pirkanmaalla vuonna 2005 ja jatkuu ennätysvilkkaana vuonna 2006. Yritykset odottavat myös vuodesta 2007 menestystä. Keskeiseksi ongelmaksi alalla on noussut pula ammattitaitoisesta työvoimasta, joka on pahempi kuin koskaan aikaisemmin Pirkanmaan rakennusbarometrin kymmenvuotisessa historiassa. Tiedot ilmenevät VTT:n tekemästä juuri ilmestyneestä Pirkanmaan rakennusbarometrista.
Asuntorakentamisessa ylitetään Pirkanmaalla vuonna 2006 keskimääräinen
1980-luvun rakentamisen taso ja tavoitellaan 1980–90-lukujen taitteen
ennätyslukuja. Muussa rakentamisessa Ideaparkin jättihankkeen aikaansaama
piikki purkautuu, mutta sen tilalle Pirkanmaalla on alkamassa lukuisia muita
merkittäviä rakennushankkeita.
Infrarakentamisessa
vedetään henkeä läntisen kehätien ensimmäisen vaiheen jälkeen, ennen kuin työt
toisessa vaiheessa alkavat todenteolla. Syksyllä 2005 ennakoitu
suhdannenäkymien paraneminen näyttää ylittävän odotukset. Liikevaihto on
kasvamassa jonkin verran odotettua enemmän. Liikevaihdon kasvattamista
hidastaa pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta.
Asunto-
ja kiinteistökauppa on myös käynyt vilkkaana Pirkanmaalla. Kauppoja tehtiin
vuonna 2005 lähes 15 000 kpl, ja niiden yhteenlaskettu kauppasumma ylitti 1,3
miljardin euron rajan.
Myös yritykset odottavat
rakentamisen jatkuvan hyvänä vuonna 2007
Kova
rakentamisen tahti myös jatkuu hyvin vilkkaana Pirkanmaalla, vaikka
merkittävää kasvua ei ole näköpiirissä ensi vuonna. VTT ennustaa vuodeksi 2007
koko rakentamisen tasolla 2 prosentin laskua. Miinusmerkki tulee
toimitilarakentamisen huippukorkeasta vertailuarvosta. Muille rakentamisen
sektoreille VTT ennustaa 3−5 prosentin kasvua.
Yrityskysely
vahvistaa VTT:n ennusteen. Myös yritykset uskovat suhdannetilanteen jatkuvan
hyvänä, mutta ei enää samalla tavoin paranevana kuin vielä vuosi sitten.
Tarpeita lisärekrytoinneille on. Kasvuvauhdin hiljentyminen onkin
tervetullutta, koska kasvun jatkuminen aiheuttaisi yhä enemmän
ammattitaitoisen työvoiman saatavuusongelmia.
Pirkanmaan
rakennusbarometri
Rakentamisen arvo
Pirkanmaalla ja muustosennuste 2005 - 2007
Työvoimapula
kiinteistö- ja rakennusalalla Pirkanmaalla
