FinNode-innovaatiokeskus näyttävästi käyntiin Kaliforniassa
25.01.2007
Innovaatiokeskus FinNode juhli avajaisiaan Piilaaksossa keskiviikkona 24.1. Keskuksen myötä suomalaisten innovaatiotoimijoiden yhteistyö Yhdysvalloissa tiivistyy.
Finpron, Sitran, Suomen Akatemian, Tekesin ja VTT:n yhteinen innovaatiokeskus
FinNode Piilaaksossa kokosi uusiin tiloihinsa alueen tutkimus-, yritys- ja
rahoittajamaailman keskeiset päättäjät.
”Piilaakso
on maailman merkittävimpiä innovaatiotoiminnan keskittymiä. Tärkeintä
innovaatiokeskuksen toiminnassa on oikeiden kontaktien ja yhteistyöverkostojen
rakentaminen ja ylläpitäminen. Meidän tehtävämme on saattaa suomalaiset
asiakkaat – yritykset ja tutkijat – yhteistyöhön hyödyllisimpien
amerikkalaiskumppaneiden kanssa – ja päinvastoin. Asiakkaiden kannalta on
merkittävä parannus entiseen, että palvelut saa yhdeltä luukulta”, kertoo
FinNoden johtajana toimiva Pekka Pärnänen, joka on myös Finpron
Piilaakson-toimintojen johtaja.
FinNoden tiloissa toimii
myös VTT:n ja Technopolis Venturesin yrityskiihdyttämö INBAC, joka auttaa
suomalaisten kasvuyritysten siirtymistä USA:n markkinoille.
Mainetta
ja markkinoita suomalaisille mobiili-innovaatioille
FinNoden
avajaisten yhteydessä palkittiin myös lokakuussa käynnistyneen
Web-2-Mobile-kilpailun voittajat. Kilpailussa etsittiin uusia
mobiililaitteisiin kehitettyjä teknologioita ja palveluja. Finaalissa mukana
olleet yritykset esittelivät innovaatioitaan alan huippuasiantuntijoista ja
rahoittajista koostuvalle tuomaristolle – mukana on FinNoden lisäksi muun
muassa Nokian, Yahoon, Red Herringin ja piilaaksolaisten sijoitusyritysten
edustajia.
Kilpailun kolme voittajaa olivat suomalainen
Mobile Backstage, singaporelainen N2N Consulting sekä isobritannialainen SMS
Card. Voittajakolmikolle on luvassa tilaisuus kehittää tuotettaan Nokian
tutkimuslaboratoriossa.
Kilpailun finaaliin valittiin alun
perin mukaan kaksi suomalaisyritystä, yhteisöllisiä mobiilisovelluksia
kehittävät Geniem ja Mobile Backstage. Finaalissa yritykset esiintyivät
kuitenkin yhteisellä mobiilipalvelukonseptilla.
”Yhdistämällä
voimat voimme tarjota valmiimpaa kokonaisratkaisua. Mobile Backstagella on
uusi, kiinnostava bisneskonsepti, me puolestaan olemme kehittäneet aivan uuden
teknologian, jonka ensimmäinen pilottikäyttäjä Mobile Backstage on”, kertoo
yhteistyöstä Geniemin toimitusjohtaja Tuomas Kumpula.
”Web-2-Mobile-kilpailu
tarjoaa kaltaisellemme uudelle yritykselle elintärkeitä kontakteja USA:n
markkinoille, kanavan potentiaalisiin asiakkaisiin ja rahoittajiin. Voitto
kilpailussa avaa varmasti uusia mahdollisuuksia. USA on maailman
viihdeteollisuuden keskus, minkä takia se on meille ehdottomasti tärkein
kohdemarkkina”, arvioi kilpailun merkitystä Mobile Backstagen Samuli Saarela.
FinNode
nopeuttaa suomalaisten yritysten USA:n markkinoillepääsyä, lisää tutkijoiden
liikkuvuutta ja tutkimusyhteistyötä Suomen ja USA:n välillä sekä markkinoi
Suomea houkuttelevana investointikohteena ja sijoittautumispaikkana.
Innovaatiokeskuksen perustajat ovat Finpro, Sitra, Suomen Akatemia, Tekes ja
VTT. FinNode on Suomen toinen innovaatiokeskus. Ensimmäinen innovaatiokeskus
FinChi perustettiin vuonna 2005 Shanghaihin, Kiinaan. Suomalaisia
