VTT:n, Oulun yliopiston ja OAMK:n tutkimuksella apua yritysten yhteisen tiedon hallintaan ja integrointiin
18.04.2007
VTT:n johdolla tutkitaan tiedon merkitykseen (semanttisuus) perustuvaa teknologiaa, jonka avulla yritysjärjestelmien keskinäinen kommunikointi sujuu entistä vaivattomammin. Yritysten toimintaympäristön yhä nopeampi muuttuminen vaatii tehokkaampaa tiedon hallintaa ja tiedon integrointia. Tiedon läpinäkyvyyden toteuttaminen perinteisin keinoin kuluttaa yhä enenevässä määrin yrityksen resursseja, koska se vaatii merkittävän manuaalisen panoksen ja paljon aikaa. Tiedon merkitykseen perustuva järjestelmäintegraatio vähentää manuaalisen työn määrää ja mahdollistaa nopeamman reagoinnin muutoksiin. Integrointi olisi myös tärkeää kohdistaa oikeisiin prosesseihin ja toimijoiden välisiin rajapintoihin toimitusketjussa: sinne missä tehokkaasta tiedonhallinnasta ja jakamisesta on eniten hyötyä.
Yritysten toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja yritysten on reagoitava yhä
nopeammin asiakkaiden ja ympäristön asettamiin muuttuviin vaatimuksiin.
Kilpailu on siirtymässä matalien työvoimakustannusten maihin, joten yritysten
on toimittava yhä kustannustehokkaammin pysyäkseen kilpailukykyisinä.
Asiakkaiden vaatimukset kasvavat sekä tuotevalikoiman että toimitusnopeuden
suhteen, ja tähän yritysten on vastattava tehostamalla toimintaansa ja
tarjoamalla parempaa ja nopeampaa asiakaspalvelua. Yhtenä merkittävänä
kilpailukykyä vahvistavana keinona on ketterää toimintatapaa tukeva
kokonaisvaltainen, tehokas ja läpinäkyvä informaationhallinta yrityksen
kaikissa toiminnoissa. Tämä vaatii tiedon hankkimista ja yhdistämistä useista
erilaisista tietojärjestelmistä ja -lähteistä, jolloin merkitykseltään oikea
tieto saadaan oikean henkilön käyttöön juuri oikeaan aikaan. Omalta osaltaan
järjestelmien kirjavuutta ja toimitusketjun eri toimijoiden välisen
tiedonhallinnan monimutkaisuutta ovat lisänneet fuusiot, yritysostot, osasto-
tai yksikkökohtaiset ratkaisut.
VTT:n koordinoiman
yhteistyöprojektin tavoitteena on tutkia informaation yhteensovittamista
erillisistä tietojärjestelmistä ja tietolähteistä nopeasti ja
kustannustehokkaasti soveltaen semanttisia teknologioita. Semanttisessa
liiketoimintatiedon yhteensovittamisessa pyritään tiedon ja järjestelmien
yhteensovittamiseen tiedon merkityksen eli semantiikan avulla ottamatta kantaa
käytettyyn tekniikkaan, olemassa oleviin sovelluksiin tai tietovarastoihin.
Järjestelmien yhteensovittaminen ei ole yksinomaan teknologinen haaste, vaan
se vaatii myös yhteisen toimintatavan luomista. Yritystoiminnan
verkostoitumisen myötä ihmisten välinen kommunikointi ja yhteistyö ovat
lisääntyneet, jonka vuoksi yhteistyössä käytettävien käsitteiden yhteinen
tulkinta sekä yritysten sisällä että yritysten välillä on aiempaa tärkeämpää.
Toimintatavan on tuettava yhä nopeammin tapahtuvia yritystoiminnan muutoksia:
yhteistyö-verkostojen muuttumista tilausten mukaan, yritysostoja ja
yritysmyyntejä.
Informaation integrointi on
toimitusketjun integroinnin perusta. Vaikka sen tuomat suorituskykyhyödyt on
jo havaittu useissa toimitusketjuissa, ei vielä ole olemassa selkeitä
suuntaviivoja sille, mitä informaatiota tulisi integroida ja kuinka syvälle
integrointi toimitusketjussa tulisi ulottaa. Oulun yliopisto (Tuotantotalouden
osasto) pyrkii omassa tutkimusosuudessaan selvittämään informaation
integroinnin merkitystä ja sen laajuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä löytämään
keinoja informaation integroinnin ja sen tuomien suorituskykyvaikutusten
tehostamiseksi toimitusketjussa. OAMK puolestaan paneutuu omassa
tutkimuksessaan palveluorientoituneiden ohjelmistoarkkitehtuurien
soveltamiseen semanttisten teknologioiden käytön yhteydessä.
Paremman
ja tehokkaamman tiedonhallinnan tutkimusta rahoittavat Tekes, VTT, Oulun
seudun ammattikorkeakoulu ja tutkimusyhteistyökumppaneina ovat Ruukki
Production, TietoEnator GMR Oy, Visetec Oy ja Raahen Seutukunta. Projekti
toteutetaan Raahen seutukunnassa VTT:n, Oulun yliopiston Tuotantotalouden
osaston ja Oulun seu-dun ammattikorkeakoulun Raahen tekniikan ja talouden
yksikön yhteistyönä.
