VTT:n ja Roclan kehittämä RFID-trukki tunnistaa kuormansa automaattisesti
26.04.2007
Etätunnistusteknologiaa trukkeihin
VTT ja Rocla Oyj ovat kehittäneet RFID-etätunnistusteknologiaa hyödyntävän trukin, joka tunnistaa kuormansa automaattisesti. Pilottivaiheessa oleva RFID-trukki on otettu koekäyttöön Ekokem Oy:n tuotantolaitoksella Riihimäellä. Käyttökokemukset ovat olleet myönteisiä.
RFID-trukki on vielä kehitysvaiheensa alkupäässä, mutta jo tässä vaiheessa
siitä on tunnistettu selviä hyötyjä. Trukin käsittelemien kuormien tiedot
siirtyvät ilman käsin tehtäviä vaiheita ERP- tai WMS-järjestelmiin, ja näin
ollen esimerkiksi varastokeräilyssä prosessivirheitä voidaan vähentää
RFID-tunnisteiden mahdollistamalla automaattisella kontrollilla. Myös
trukkityöskentelyn joustavuus lisääntyy trukista poistumisen vähentyessä, ja
hyllytystyössä voidaan jatkuvia ergonomisesti hankalia vaiheita keventää.
Roclan
johtaja Kyösti Sarkkinen näkee RFID-pilotin tulevaisuuden mahdollisuudet
positiivisina.
- Käyttöönottamalla RFID-järjestelmä voidaan
parantaa logistiikan kustannustehokkuutta prosessin virheettömyyden, turhien
työvaiheiden ja työn rasittavuuden vähenemisen kautta, Sarkkinen visioi.
RFID:n
käyttöönoton arvioidaan muuttavan globaalia logistiikkaa ja materiaalivirtoja,
sen ennakoidaan myös korvaavan ja täydentävän viivakoodi-tekniikkaa.
Viivakoodin puutteita ovat rikkoutumisalttius sekä se, että koodin tulee olla
kokonaan näkyvissä lukijalaitteelle. Toisaalta viivakoodi on yleisesti
käytössä koko maailmassa, ja sen käyttäminen ei vaadi suuria investointeja.
Ekokemin
ulkovarastoalueella on koekäytössä RFID-pilottirukki, ja kehitysinsinööri
Jorma Manninen näkee RFID-trukin hyödyt selvästi.
-
Kyseessä on kokonaan uusi työskentelytapa varastoalueella. Selvä etu
viivakoodilukijaan verrattuna on se, että RFID-tunnisteen lukemista ei haittaa
mahdolinen lika, lumi tai jää. Lisäksi RFID-trukin käyttö sujuvoittaa
työskentelyä varasto-alueella, koska kuljettajan ei tarvitse mennä ulos trukin
ohjaamosta lukeakseen lastina olevan jäteastian tunnistetietoja. RFID-trukki
vähentää turhia kirjausvirheitä ja sisäisiä reklamaatioita paremmin ajan
tasalla olevan ja oikein olevan tiedon myötä. Trukkisovelluksen on
mahdollistanut UHF-taajuudella toimivat tunnisteet, jotka pystyvät lukemaan
jäteastian kyljessä olevan RFID-tunnisteen jopa 3 - 4 metrin päästä, kun
aiemmin edellisen sukupolven RFID-tunnisteen lukeminen piti tehdä
käsilukijalaitteella korkeintaan muutamien senttien päästä.
Logistiikka-alalla
markkinat toistaiseksi odottavat vielä painetta laajempaan kehitystyöhön,
sillä alan järjestelmät ja prosessit eivät vielä tällä hetkellä tue RFID:n
täysipainoista käyttöönottoa. Vaikka RFID-tekniikka onkin jo kaupallisesti
hyödynnettävissä, kehitystä vaaditaan esimerkiksi trukkiasennuksiin
soveltuvien lukija-antennien osalta. Lähitulevaisuudessa asia saattaa jo
muuttua, sillä asiasta on jo laajoja kokeiluja olemassa esimerkiksi USA:ssa
päivittäistavarakaupoissa.
Tutkimuksen
yhteistyökumppaneita olivat Tekes, VTT, Rocla, Kuusakoski, Ekokem, Metso
Paper, Ecomond, Wisteq, Tietoenator, Teknologiateollisuus ja Nokia.
Kuva:
RFID-trukki
