VTT neuvottelee neljän kiinalaisen kohteen kanssa ekokaupungin suunnittelusta
27.04.2007
VTT esitteli Live in a Future Home Today –seminaarissa 17.4. – 20.4. 2007 Kiinan Tianjinissa suomalaiseen teknologiaan perustuvan ekokaupungin konseptia. Seminaarin tuloksena VTT ryhtyy selvittämään neljän kiinalaisen alueen kanssa ekokaupungin suunnittelua.
Zhonken maakunnassa sijaitsevan Lang Fangin kaupungin ja Heilongjiangin
maakunnan Ichunin kaupungin kanssa allekirjoitettiin aiesopimus selvityksestä
rakentaa VTT:n konseptin mukainen ekokaupunki.
Heilongjiang
on yksi Kiinan ekomaakunnista. Ichun on jo nimetty ekokaupungiksi, jossa
hyödynnetään korkeatasoista ICT-teknologiaa. Maakunta haluaa laajentaa
kaupungin ekologisuutta mm. suomalaisin logistiikka ja -energiaratkaisuin.
Shandongin
maakunnan Longkou-City ja Beijingin Mentougoun alue ovat ehdottaneet
yhteistyöneuvotteluja VTT:n kanssa.
Seminaarin kuluessa
neuvoteltiin myös Kioton-sopimukseen liittyvien CDM-mekanismien
hyödyntämisestä useiden Kiinan hiilivoimalaitosten hyötysuhteen
parantamiseksi. CDM-mekanismien kautta teollisuusmaat tukevat puhtaaseen ja
uusiutuvaan energiaan keskittyviä hankkeita kehitysmaissa.
Live
in a Future Home Today -seminaari pidettiin Tianjinin kaupungissa, joka on
yksi Kiinan kaupan ja teknologian erityisalueista. Tianjiniin saapui myös
muualta Kiinasta yrittäjiä, virkamiehiä ja aluejohtajia, jotka tulivat
etsimään VTT:n ja sen kumppanien osaamisesta ratkaisua erilaisiin paikallisiin
ympäristö- ja energiaongelmiin.
Seminaari toi myös
paikalla olleille suomalaisille yrityksille erinomaisia avauksia ja
mahdollisuuksia solmia yhteistyötä kiinalaisen teollisuuden ja viranomaisten
kanssa.
Suomalaisista rakennus-, ympäristö- ja energia-alojen
yrityksistä seminaariin osallistuivat ja olivat tarjoamassa osaamistaan mm.
insinööritoimisto A-insinöörit, bioenergiayhtiö Bioste, logistiikanohjaus- ja
suunnittelujärjestelmien ohjelmistotalo Ecomond Oy, sähköjärjestelmien ja
-ratkaisujen toimittaja Ensto, Pohjoismaiden suurin pientalovalmistaja
Finndomo, sähkökäyttöisen bussin kehittäjä Oy Finnish Electric Vehicle
Technologies Ltd, ilmanvaihdon ja jäteveden puhdistuksen osaaja Fläktwoods Oy,
hissivalmistaja Kone Oyj, jätehuoltoyritys Lassila & Tikanoja,
suunnittelutoimisto Pöyry Consulting, rakennus- ja ympäristötekniikan
järjestelmien toimittaja Uponor, ympäristömittalaitteiden valmistaja Vaisala
ja suunnittelutoimisto WS-Group.
