VTT:n kehittämä fraktiointimenetelmä lisää kauran käyttömahdollisuuksia
01.10.2007
Tehokkuutta kauran terveysvaikutteisten osien erotteluun

VTT on yhteistyössä MTT:n kanssa kehittänyt menetelmän, jolla kaurasta voidaan erottaa terveysvaikutteinen beta-glukaani aikaisempaa tehokkaammin. Menetelmän avulla voidaan tuottaa myös korkealaatuisia kauraproteiini-, -tärkkelys ja -öljyjakeita. Uudet fraktiot lisäävät kauran käyttömahdollisuuksia elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa.
Kauran sisältämän liukoisen kuidun, beta-glukaanin, veren
kolesterolipitoisuutta alentava vaikutus tunnetaan hyvin, mutta siitä
huolimatta sitä hyödynnetään teollisuudessa vain vähäisessä määrin. Yhtenä
syynä on ollut elintarvikekäyttöön soveltuvien edullisten, mutta runsaasti
beta-glukaania sisältävien jakeiden puuttuminen markkinoilta.
VTT:n
kehittämä kuivaprosessointimenetelmä perustuu rasvattoman kauran
jakeistamiseen kehittyneen jauhatus- ja luokittelutekniikan avulla. Rasvan
poistoon on käytetty MTT:n tutkimaa fluidi-uuttotekniikkaa, jota käytetään
esimerkiksi torjunta-aineiden poistamiseen riisistä tai marjaöljyjen
uuttamiseen siemenistä. Prosessin tuloksena syntyy kolmea erityyppistä
kaurajaetta: päätuotteena karkeaa, vaaleaa lesettä, jonka
beta-glukaani-pitoisuus on noin 40 prosenttia, tärkkelys-proteiinijauhoa sekä
pieniä määriä lähes valkoista, hyvin kevyttä jaetta, jonka
beta-glukaani-pitoisuus on yli 50. Perinteisesti kauran
kuivafraktiointimenetelmällä voidaan tuottaa vain hieman yli 20-prosenttista
beta-glukaanijaetta.
Kehitetyllä menetelmällä on useita
etuja. Kuivaprosessina se on huomattavasti edullisempi kuin märkäprosessit,
jotka ovat tähän asti olleet ainoa vaihtoehto näin beta-glukaani-pitoisten
jakeiden tuottamiseksi. Käytetyllä uuttomenetelmällä kauran rasva saadaan
tehokkaasti poistettua, mikä lisää jakeiden säilyvyyttä ja vähentää
härskiintymisongelmia lopputuotteessa. Hellävaraisen prosessointitavan
ansiosta niin itse beta-glukaani kuin kauran muutkin bioaktiiviset ainesosat
säilyvät luonnollisessa tilassa.
Uudella
menetelmällä tuotetut kaurajakeet soveltuvat ominaisuuksiltaan hyvin mm.
juomiin, leivontaan, välipaloihin ja fermentoituihin tuotteisiin. Myös
kosmetiikka- ja lääketeollisuus voivat hyödyntää niitä.
VTT:llä
on jo usean vuoden ajan kehitetty erityisosaamista erilaisten
elintarvikeraaka-aineiden kuivajauhatus- ja luokittelutekniikoista.
Kuivajauhatustekniikka soveltuu viljojen lisäksi monipuolisesti
kasviraaka-aineiden sekä kasviperäisten sivuvirtojen käsittelyyn. Tekniikka
antaa mahdollisuuden eristää kasviraaka-aineesta jakeita, joilla voidaan mm.
parantaa tuotteiden makua tai lisätä niiden terveysvaikutuksia.
Kaurajakeiden
kehitystyö on tehty Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa tutkimuksessa
vuosina 2004 – 2007. Projektin johtoryhmään osallistui useita kotimaisia
yrityksiä.
Kauraa tuotetaan maailmanlaajuisesti noin 25
milj. tonnia vuodessa. Puolet tuotannosta käytetään karjan ravinnoksi ja
neljännes elintarvike-, siemen- ja muihin tuotteisiin. Kauran sisältämän
liukoisen beta-glukaani-kuidun terveysvaikutusten ansiosta kauralla on vahva
asema funktionaalisten elintarvikkeiden valmistusaineena.
Kaavio:
VTT:n kehittämä
kauran fraktiointiprosessi
