IPCC hyväksyi neljännen arviointiraportin viimeisen osuuden
19.11.2007
Neljäs arviointiraportti kokonaisuudessaan valmis
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC on hyväksynyt neljännen ilmastoraportin viimeisen osan eli synteesiraportin. IPCC:n tavoitteena on tuottaa tieteellinen perusta ilmastopolitiikkaa koskevaa kansallista sekä kansainvälistä päätöksentekoa varten. Synteesiraportti ja aiemmat osaraportit muodostavat tieteellisen perustan YK:n ilmastosopimusneuvotteluille, jotka jatkuvat joulukuun alkupuoliskolla Indonesian Balilla.
Lauantaina 17.11. hyväksytty synteesiraportti yhdistää sen päätöksentekijöiden
kannalta olennaisimman tiedon, joka sisältyy IPCC:n neljännen
arviointiraportin aiemmin tänä vuonna julkaistuihin osiin ks. www.ymparisto.fi/IPCC.
Neljäs arviointiraportti on joulukuun alussa esillä YK:n
ilmastosopimusneuvotteluissa Balilla, jossa tärkein tavoite on avata
neuvottelut vuoden 2012 jälkeisestä kokonaisvaltaisesta ja maailmanlaajuisesta
sopimuksesta (http://unfccc.int).
Tieteellinen
perusta ilmastopoliittiselle päätöksenteolle entistä vahvempi
IPCC:n
neljäs arviointiraportti vahvistaa entisestään aiempia arvioita ihmisen
toiminnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Etenkin ilmastonmuutoksen
alueellisia vaikutuksia koskevat arviot ovat aiempaa luotettavampia. Uusi
huolenaihe on se, että lämpeneminen vaikuttaa vähentävästi maaekosysteemien ja
valtamerien sitomaan hiilimäärään. Tämä lisää päästöistä ilmakehään jäävän
hiilidioksidin osuutta.
Raportin mukaan ilmastonmuutoksen
vaikutukset ja kustannukset ovat sitä suurempia, mitä enemmän maapallon
keskilämpötila nousee. Erityisen haavoittuvia ilmastonmuutoksen haitallisille
vaikutuksille ovat riskialttiilla alueilla sijaitsevat köyhät yhteiskunnat.
Raportti
muistuttaa, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan rajoittaa hillitsemällä
ilmaston muuttumista ja toisaalta sopeutumalla uusiin olosuhteisiin. Kumpikaan
näistä keinoista ei kuitenkaan yksin riitä. Hallituksilla on käytettävissään
laaja valikoima keinoja, joilla voidaan vastata ilmastonmuutoksen tuomaan
haasteeseen. Politiikkatoimiin perustuva tehokas päästöjen hintasignaali voi
pienentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi kaikilla toimitaloilla.
Energiasektorin investoinnit ovat tärkeässä asemassa. Sektorin päästöjen
palauttaminen vuoden 2005 tasolle vuoteen 2030 mennessä vaatisi laajan
investointien suunnan muutoksen. Tästä aiheutuvat keskimääräiset
lisäkustannukset olisivat kuitenkin korkeintaan luokkaa 5–10 %. Kustannukset
vaihtelevat merkittävästi yksittäisissä maissa ja eri toimitaloilla.
Lähimmän
kahden, kolmen vuosikymmenen kuluessa tehtävillä ilmastonmuutosta
hillitsevillä toimilla ja investoinneilla on suuri vaikutus siihen, saadaanko
ilmakehän pitoisuudet pysäytettyä alhaiselle tasolle. Tähän voidaan päästä
käyttämällä jo olemassa olevia tai lähiaikoina markkinoille odotettavia
teknologioita. Tätä varten on luotava oikeat kannusteet ja poistettava
tavoitetta haittaavat esteet.
Suomen valtuuskuntaan kuuluvan
VTT:n tutkimusprofessorin Ilkka Savolaisen mukaan ilmastonmuutoksen
hillintä merkitsee tavatonta muutosta kaikilla päästöjä tuottavilla
sektoreilla. – Uuden, tehokkaan teknologian kysyntä tulee kasvamaan
valtavasti, Savolainen tulkitsee raportin tuloksia.
IPCC:n
työtapa lisää tulosten merkitystä päätöksentekijöille
Synteesiraportti
hyväksyttiin viisi vuorokautta kestäneiden neuvotteluiden tuloksena. Raporttia
käsitelleeseen kokoukseen osallistui edustajia yli 130 maasta. IPCC:n raportit
perustuvat julkaistuun tieteelliseen tietoon. Se ja avoin käsittely sekä
hallitusten osallistuminen lisäävät IPCC:n työn merkitystä päätöksentekijöille.
Hyväksytty
synteesiraportti koostuu seuraavista osa-alueista/osista/luvuista:
-
Ilmaston havaitut muutokset ja niiden vaikutukset
- Muutosten syyt
-
Skenaariot ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista
- Sopeutumisen ja
hillitsemisen mahdollisuudet
- Pitkän aikavälin näkökulma
-
Kiistattomat tulokset ja keskeisimmät epävarmuudet
Nobel-rahat
tiedonvälityksen kehittämiseen kehitysmaissa
IPCC
ja Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore jakoivat tämän vuoden Nobelin
rauhanpalkinnon. IPCC päätti edistää saamillaan palkintorahoilla IPCC:n
kokoaman tiedon levittämistä erityisesti niihin kehitysmaihin, joissa
ilmastonmuutosten haitallisten vaikutusten arvioidaan olevan suurimmat.
IPCC
tukee ilmastopoliittista päätöksentekoa
IPCC
(Intergovernmental Panel on Climate Change) on hallitustenvälinen
ilmastonmuutospaneeli, jonka ovat perustaneet Maailman ilmatieteen järjestö
WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Paneeli kokoaa ja arvioi ilmastonmuutosta,
sen vaikutuksia sekä hillitsemis- ja sopeutumistoimia koskevaa tieteellistä
tietämystä. IPCC:n tavoitteena on tuottaa tieteellinen perusta
ilmastopolitiikkaa koskevia neuvotteluita ja kansallista ja kansainvälistä
päätöksentekoa varten.
Suomessa IPCC-työstä
vastaa ympäristöministeriön asettama IPCC-työryhmä, joka kokoaa yhteen alan
tutkijat ja eri ministeriöiden edustajat.
http://www.vtt.fi/proj/ipcc/index.jsp
