Jätteiden energiakäyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
29.11.2007
VTT:n ja Suomen ympäristökeskus SYKEn yhteistutkimuksessa on osoitettu, että jätehuollon kehittäminen on kustannustehokas keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Tehokkaimpia tapoja kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ovat jätteiden energiakäyttö ja metaanin talteenotto kaatopaikoilta. Metaania voidaan käyttää suoraan energiantuotantoon tai soihtupolttaa, jolloin kaatopaikalta kerättävä metaani tuhotaan polttamalla.
Kaatopaikat ovat merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjen lähteitä, sillä
kaatopaikoilta vapautuva metaani on yli kaksikymmentä kertaa hiilidioksidia
voimakkaampi kasvihuonekaasu. Maailmanlaajuisesti kaatopaikkakaasujen osuus on
noin neljä prosenttia ihmisen toiminnan aiheuttamista päästöistä.
Kaatopaikalla syntyvät kasvihuonekaasut tulisikin ottaa talteen ja
metaanipäästöjen vähentämiseksi biohajoava jäte tulisi käsitellä muilla
menetelmillä kaatopaikkasijoituksen sijaan.
Uuden
tutkimuksen mukaan biojätteen käsittelymenetelmät eli kompostointi ja mädätys
vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna kaatopaikkasijoitukseen.
Biojätteen mädättäminen laitoksessa biokaasuksi vähentää
kasvihuonekaasupäästöjä kompostointia enemmän, jos näin saatu biokaasuenergia
käytetään sähkön, lämmön tai liikennepolttoaineen tuotantoon. Hyötysuhde
paranee edelleen, jos biojäte on lajiteltu sen syntypaikalla ja biokaasulla
korvataan fossiilisia polttoaineita.
Kierrätysmateriaaleja
tutkittava lisää
Tutkimuksen mukaan tuotteiden
valmistaminen kierrätysmateriaalista ei välttämättä vähennä
kasvihuonekaasupäästöjä. Tulos perustuu tarkasteluihin, joissa kierrätetystä
materiaalista valmistetun tuotteen elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä
verrattiin samaan käyttötarkoitukseen valmistetun neitseellisen tuotteen
päästöihin. Päästösäästöjä syntyy yleensä silloin, kun kierrätetyllä
materiaalilla korvataan fossiilipohjaisia materiaaleja. Näin ei välttämättä
käy, jos korvattava materiaali on biopohjaista. Jäteaineksen käsittelytapa ja
lopputuotteen kohtalo käytön jälkeen vaikuttavat myös päästötaseeseen.
Esimerkkitarkasteluissa
kierrätysmuoviprofiilia eli muovijätteestä valmistettua rakennusmateriaalia
verrattiin kyllästetystä puusta valmistettuun lautaan ja tekstiilijätteestä
valmistettua öljynimeytysmattoa neitseellisistä polypropeenikuiduista
valmistettuihin öljyä torjuviin tuotteisiin. Tekstiilien kierrätyksellä
saavutettiin päästösäästöjä kaikissa tarkasteluissa, kun korvattiin
neitseellistä muovia.
Kierrätysmuovin käyttö
rakennusmateriaalin valmistamiseen oli kyllästettyä puuta parempi vaihtoehto
vain, jos sillä vältettiin muovin poltto. Jos korvattava materiaali olisi
ollut fossiilipohjainen tai betoni tai teräs, tulos olisi todennäköisesti
ollut muovin kierrätykselle suotuisampi. Kierrätyksen päästötaseista
tarvittaisiinkin lisää tutkimusta sen mahdollistamien hyötyjen arvioimiseksi.
Jätehuolto
muuttuu
Jätehuoltoala on muutosvaiheessa, sillä jätteiden
sijoitusta kaatopaikoille vähennetään ja jätteiden hyödyntämistä kehitetään.
EU:n tavoitteena on korvata energiatarpeesta 20 % uusiutuvilla
energialähteillä vuoteen 2020 mennessä. Jätteisiin sitoutuneen energian
hyödyntäminen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, koska kaatopaikan päästöjen
vähenemisen lisäksi jätteestä tuotetulla energialla voidaan korvata muita
polttoaineita.
Jätehuoltojärjestelmät ovat moniulotteisia,
joten kasvihuonekaasujen kustannustehokkaasta vähentämisestä ei voida antaa
yleispäteviä ohjeita. Jätehuollon paikallisissa kehittämishankkeissa
toimenpidevaihtoehtojen arviointi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi
tulisi aina tehdä kohdekohtaisesti. Päätöksenteossa tulee ottaa huomioon
kasvihuonekaasujen lisäksi myös muut ympäristövaikutukset.
Tuloksia
hyödynnetty IPCC:n työssä
VTT:n ja Suomen
ympäristökeskus SYKE:n yhteistutkimuksessa arvioitiin erilaisten
jätehuoltokonseptien kasvihuonekaasupäästöjen vähennys- ja
kustannustehokkuutta. Tutkimus oli osa Tekesin Climbus-teknologiaohjelmaa, ja
sitä rahoittivat Tekes, YTV, Kuusakoski Oy ja Vapo Oy. Osa projektin
tuloksesta on hyödynnetty Nobel-palkitun IPCC-ilmastopaneelin
asiantuntijaraportissa.
Uusien
jätteenkäsittelykonseptien mahdollisuudet kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämisessä
Reducing
Greenhouse Gas Emissions by Recycling Plastics and textiles into Products
