Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Sektorikohtaiset päästötavoitteet helpottaisivat päästösopimusten laajentamista kehitysmaihin

03.12.2007


Päästörajoitusten aloittaminen sektoreittain mahdollistaa kehitysmaiden nopeamman osallistumisen kansainväliseen ilmastosopimukseen. Samalla voidaan vähentää päästörajoitustoimien vaikutusta kilpailukykyyn ja hillitä ns. hiilivuotoa. Tänään 3. joulukuuta alkavassa Balin ilmastokokouksessa pyritään luomaan tiekartta neuvotteluille ja etsitään vaihtoehtoja ilmastosopimuksen laajentamiseksi. VTT on selvittänyt sektorinäkökulmaa kasvihuonekaasujen vähentämiseksi tuoreessa raportissaan. Raportissa on analysoitu useita kansainvälisten organisaatioiden tekemiä ehdotuksia sektorikohtaisiksi lähestymistavoiksi.

Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen lukkotilaa on pyritty avaamaan ehdottamalla sektorikohtaisia lähestymistapoja maiden kokonaispäästöihin kohdistuvien rajoitusten sijasta. Yksittäinen sektori voi olla esimerkiksi teräksen tai paperin tuotanto, sähkön tuotanto tai liikenne.

Sektorikohtaisten lähestymistapojen etuna on etenkin, että yhdestä kehittyvästä maasta voidaan aluksi ottaa mukaan esimerkiksi pelkän terästeollisuuden laitokset ja myöhemmin laitoksia myös muilta teollisuusaloilta. Tämä mahdollistaa uusien maiden nopeamman osallistumisen, sillä useimpien niistä on pystyttävä mittaamaan ja todentamaan kaikkien osallistuvien laitosten päästöt huomattavasti nykyistä tarkemmin.

Kun rajoitukset kohdistetaan lähes kaikkiin sektorin tuotantolaitoksiin, voidaan vähentää vaikutuksia yritysten globaaliin kilpailukykyyn ja siten hillitä hiilivuotoa eli teollisuuden siirtymistä päästörajoitusalueen ulkopuolelle. Päästövähennysten kustannuksia voidaan lisäksi tasoittaa joustomekanismeilla, kuten päästöoikeuksien myymisellä.

Päästörajoitukset voidaan suunnitella niin, että ne kohdistuvat tuotantolaitosten tai niiden prosessien ominaispäästöihin toisin kuin Kioton sopimuksessa, jossa maille määritettiin ehdoton päästökatto. Ominaispäästörajat sallivat sektorien päästöjen kasvun, mutta mahdollistavat sopimuksen laajemman kattavuuden ja siten suuremmat kokonaisvähennykset kuin harvoille maille sovitun tiukan päästökaton tapauksessa. Kokonaispäästöt voidaan myöhemmin ohjata laskuun ominaispäästörajojen säännöllisellä tiukentamisella.

Kehitysmaiden saamiseksi mukaan sopimukseen on ehdotettu useita eri keinoja, joista yleisimpiä ovat olleet teknologiarahastot ja ns. puhtaan kehityksen mekanismilla teollisuusmaille myytävät päästöoikeudet. Oikein suunnitellut sektorikohtaiset päästörajoitukset ja tukitoimet nopeuttaisivat siirtymistä kehittyneempään tekniikkaan siihen osallistuvissa valtioissa.

Kansainvälisten päästövähennyssopimusten suurimpia ongelmia ovat oikeudelliset kysymykset, joita sektorikohtainen lähestymistapakaan ei voi kiertää. Laajojen kansainvälisten sopimusten osapuolina on oltava valtiot, jotka siirtävät sopimukset omaan lainsäädäntöönsä ja valvovat, että yritykset noudattavat niitä. Sopimukset on neuvoteltava huolella, sillä mikään ei estä yksittäistä maata irtautumasta myös sektorikohtaisista sopimuksista.

VTT on tehnyt osana VTT:n Post-Kioto -tutkimushanketta raportin, jossa on esitetty laaja kirjo ehdotuksia sektorikohtaisiksi lähestymistavoiksi uudelle ilmastosopimuskaudelle. Osa tarkastelluista ehdotuksista on kansainvälisten organisaatioiden, kuten IEA:n tai OECD:n tekemiä, mutta mukaan on otettu myös kansallisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden etujärjestöjen esittämiä näkökulmia.

Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa -tutkimusraportti verkossa:
http://www.vtt.fi/inf/pdf/workingpapers/2007/W81.pdf

 

 

Lisätietoja

Tomi Lindroos
puh. 020 722 5781


Ilkka Savolainen
Tutkimusprofessori
puh. 020 722 5062