VTT: Pientaloalueiden rakentamista voidaan tiivistää vaarantamatta paloturvallisuutta
05.03.2008
VTT on tutkinut tiiviiden ja matalien pientaloalueiden paloturvallisuutta sekä laatinut rakentamiselle vaatimukset täyttävät ratkaisut. VTT:n tulokset viittaavat joiltakin osin siihen, että rakennusmääräyksiä voidaan materiaalien ja turvaetäisyyksien osalta lieventää vaarantamatta paloturvallisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin aiempaa tarkempaa suunnittelua.
Tiivis ja matala ja samalla entistä tehokkaampaan maankäyttöön perustuva
pientalorakentaminen on yleistynyt viime aikoina. VTT määritti tiiviin ja
matalan rakentamisen henkilöturvallisuuden ja omaisuudensuojan kannalta
hyväksyttävän paloturvallisuustason ja siihen vaikuttavat keskeiset tekijät.
Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kaavoituksessa ja pientaloalueiden
rakennussuunnittelussa.
Palon leviäminen monimuotoisella
asuinalueella osoittautui tutkimuksessa hyvin monisyiseksi ongelmaksi. VTT:n
kehittämien ratkaisujen soveltaminen on nykykäytäntöä työläämpää, mutta
toisaalta niiden avulla voidaan päästä hyvinkin korkeisiin maankäytön
tehokkuuksiin. ”Mitä tarkemmin ja laadukkaammin suunnittelu tehdään, sitä
parempi lopputulos paloturvallisuuden kannalta”, toteaa VTT:n erikoistutkija
Jukka Hietaniemi.
Palonkeston osalta tulokset pääsääntöisesti
osoittavat, että rakenteellista turvaetäisyyden kompensointia tarvitaan vain
hyvin lähelle rakennettaessa: rakenne, joka kestää 30 minuutin standardipalon,
riittää aina noin 3 - 4 metriin saakka. Tältä osin tulokset puoltavat
nykykäytäntöä selkeästi lievempää linjanvetoa. Etenkin vaatimukset A-luokan
tarvikkeista tehdyistä palomuureista ovat tulosten valossa selvästi
ylimitoitettuja. Näihin pääsääntöisiin tuloksiin on kuitenkin eräs merkittävä
poikkeus: jos autojen paikoitukselle varataan tilaa kahta asuinrakennusta
yhdistävään katettuun tilaan, niin tällöin saatujen tulosten mukaan tähän
tilaan rajautuvien seinien tulisi täyttää EI60-luokan vaatimukset.
Tutkimus
toteutettiin palonsimuloinnin ja paloriskien arvioinnin uudenaikaisimpien
menetelmien avulla. VTT toteutti tutkimuksen viranomais- ja teollisuustahojen
kanssa.
Lisätietoja
VTT,
erikoistutkija Jukka Hietaniemi,
puh. 020 722 4866
Julkaisu
verkossa
