Väitös: Uusi suunnitteluohjeisto helpottaa huonelämpötilan säätelemistä toimistoissa
08.02.2008
VTT:n tutkija Sami Karjalainen väittelee 15.2.2008 klo 12 Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa aiheesta huonelämpötilan hallinnan käyttöliittymät. Väitöstutkimuksessa kehitettiin uudenlainen käyttöliittymä, jolla toimistotyöntekijä voi vaikuttaa työhuoneensa lämpötilaan.
Uudemmissa toimistorakennuksissa työntekijät voivat yleensä vaikuttaa
toimiston huonelämpötilaan huone- ja patteritermostaattien avulla. Aiemmat
tutkimukset ovat osoittaneet huonelämpötilan yksilöllisen
vaikutusmahdollisuuden edistävän viihtyvyyttä, terveyttä ja tuottavuutta
toimistotyössä. Tästä huolimatta tyytymättömyys huonelämpötilaan ja
vaikutusmahdollisuuksiin on kuitenkin yhä suurta.
Väitöstutkimuksessa
selvitettiin nykyisten termostaattien käyttöä ja löydettiin monenlaisia
ongelmia. Toimistotyöntekijät eivät usein edes tiedä, että heillä on
mahdollisuus vaikuttaa työhuoneensa lämpötilaan, koska termostaattia ei ole
havaittu ollenkaan tai sen tarkoitusta ei ole ymmärretty. Termostaatteihin ei
välttämättä uskalleta koskea, vaan niiden käyttämisen luullaan kuuluvan
huoltohenkilökunnalle. Käyttöliittymien symboliikkaa ei usein ymmärretä
oikein, eikä aina tiedetä, onko termostaatti toiminnassa vai ei.
Pääsyy
moniin ongelmiin on, että järjestelmät on suunniteltu ja rakennettu ilman
todenmukaista kuvaa niiden käyttäjistä: toimistotyöntekijöillä oletetaan
olevan tietämystä, jota heillä todellisuudessa ei ole. Termostaattien
potentiaalinen hyöty jää siis suurelta osin saavuttamatta, koska niitä on
liian vaikea käyttää.
Uudenlaisen
käyttöliittymän lisäksi väitöstutkimuksen tuloksena syntyi suunnitteluohjeisto
huonelämpötilan hallinnan käyttöliittymien kehittämiseen. Suunnitteluohjeisto
auttaa kehittämään käyttöliittymiä, joita toimistotyöntekijät pystyvät
hyödyntämään tuloksellisesti, tehokkaasti ja tyytyväisinä. Yksi kolmestatoista
suunnitteluohjeesta liittyy huonelämpötilan hitaaseen muutosnopeuteen: koska
huonelämpötila ei muutu hetkessä, käyttöliittymän pitää viestiä selkeästi,
että käyttäjän toimenpide on huomioitu ja lämpötila on muuttumassa.
Käyttöliittymän
kehitys tehtiin käyttäjäpalautetta hyödyntäen ja arvioimalla prototyyppien
käytettävyyttä useassa eri vaiheessa. Kaikki testeihin osallistuneet 42
toimistotyöntekijää haluaisivat työssä kehitetyn käyttöliittymän omaan
käyttöönsä.
Väitöskirja
verkossa
Suunnitteluohjeisto
