VTT:n johdolla kehitetään rakennusten energiatehokkuuden arviointia
19.08.2008
Minimivaatimusten puute haittaa kulutusmittausten hyödyntämistä
Etäluennassa olevien energiankulutusmittareiden määrä lisääntyy koko ajan. Myös tarpeet hyödyntää kulutusmittaustietoja kasvavat. Yhteisten kulutusmittausten saatavuutta, sisältöä ja tiedonsiirtorajapintoja koskevien minimivaatimusten puuttuminen voi VTT:n selvityksen mukaan haitata merkittävästi energiatehokkuuden arviointia ja parantamista. VTT:n, Tekesin ja yritysten yhteisrahoitteisessa hankkeessa kehitetään parhaillaan rakennusten sähköisen energiamerkinnän ja monitoroinnin avointa internet-pohjaista palvelualustaa. Tavoitteena on saada rakennuksiin ja niiden käyttöön liittyvät tiedot - mm. energian mittaustiedot - nykyistä joustavammin erilaisten energiatehokkuuspalvelujen, kuten rakennusautomaation, sekä myös uuden liiketoiminnan käyttöön.
Yhteisten kulutusmittausten saatavuutta, sisältöä ja tiedonsiirtorajapintoja
koskevien minimivaatimusten puuttuminen voi tulla asiakkaille ja
yhteiskunnalle kalliiksi, koska jo olemassa olevien etäluettavien
kulutusmittareiden nopea korvaaminen ei ole halpaa. Mittareiden käyttöiän
tulisi olla vähintään kymmenen vuotta. Suomessa sähkön kulutusmittareista yli
20 % on jo etäluennassa, ja niitä asennetaan kovalla vauhdilla lisää. Uusien
mittarien puuttuvat ominaisuudet ja epäyhtenäiset rajapinnat saattavat
oleellisesti huonontaa mittaustietojen saatavuutta. Lisäksi määrittelyjen
epäyhtenäisyys ja standardoinnin puute lisäävät toteutuskustannuksia, koska
mittakaavaedut menetetään ja kilpailuttaminen vaikeutuu. Tämä voi estää
mittaustietoja hyödyntävien palvelujen kehittymistä.
Mittaustietojen
tarpeiden ja saatavuuden kartoitus tehtiin osana Tekes-hanketta, jossa VTT:n
johdolla kehitetään rakennusten sähköisen energiamerkinnän ja monitoroinnin
avointa eCertification-palvelualustaa. Alusta yhdistää tiedot, jotka koskevat
rakennuskantaa, energiankulutusta, energiakatselmuksia ja tarkentavia
mittauksia sekä näitä tietoja hyväksikäyttäviä, energiatehokkuutta arvioivia
ohjelmistoja ja palveluja. Alustaa voidaan hyödyntää säästötoiminnan
suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa sekä saavutettujen tulosten
seurannassa ja arvioinnissa. Sen avulla voidaan kehittää esimerkiksi uuden
sukupolven sähköistä energiatodistusta rakennuksille. Lämpö- ja sähköenergian
sekä veden kulutusmittareista saatava tieto on yksi keskeisistä
tietolähteistä. Lähtötietojen saatavuus siedettävin kustannuksin, riittävän
ajoissa ja mahdollisimman automaattisesti on edellytys sille, että
energiatehokkuutta parantavia palveluja voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti.
Uusilla
toimintatavoilla on VTT:n mukaan mahdollista tuottaa ja jalostaa
kulutusmittaustietoja nykyistä oleellisesti kattavammin ja edullisemmin.
Kustannustehokkaisiin toimintatapoihin siirtymiselle on kuitenkin monia
esteitä, kuten olemassa olevien järjestelmien ja organisaatiomallien muutoksia
hidastava vaikutus, tiedonsiirtorajapintojen avoimuuden ja yleiskäyttöisyyden
puutteet, asiakaslähtöisyyden puute sekä kehitystarpeet pelisäännöissä ja
liiketoimintamalleissa. Kunnolla alkuun päästyään kulutusmittaustietojen
hyödyntäminen voi lisääntyä hyvinkin nopeasti.
Rakennusten
energiankäyttö on lisääntyvien ympäristöongelmien vuoksi nousemassa yhä
tärkeämpään asemaan. EU:n puitteissa on hyväksytty ns. rakennusten
energiatehokkuusdirektiivi, joka edellyttää mm. kodinkoneista jo tutuksi
tulleen energiatehokkuustodistuksen käyttöönottoa myös rakennuksille.
Direktiivin edellyttämät menettelyt tulee olla käytössä myös Suomessa
viimeistään vuonna 2009. Myös pari vuotta sitten hyväksytty energian
loppukäytön tehokkuutta ja energiapalveluja koskeva direktiivi edellyttää
uusien tehostamispalvelujen ja raportoinnin kehittämistä.
Mittaustietojen
tarpeita ja saatavuutta tarkasteltiin rakennuskannan automaattisten
energia-analyysien näkökulmasta. Raportissa esitetään myös mm. älykkäiden
kulutuksen mittarointijärjestelmien tilanne Suomessa ja muualla maailmassa.
Hanketta ovat rahoittaneet Tekes, VTT, Buildercom Oy, Fatman Oy, Fidelix Oy,
FläktWoods Oy, Kamstrup A/S, Ouman Oy, Pöyry Building Services Oy, Tac Oy,
HKR, Porin kaupunki ja Väestörekisterikeskus. Hankkeessa on tärkeä rooli myös
kansainvälisellä yhteistyöllä, jota tehdään mm. kansainvälisen
Energiajärjestön, IEA ECBCS:n, puitteissa. Tähän liittyen järjestetään
Espoossa 25.–26.8. VTT:n ja Tsinghuan yliopiston organisoimana kansainvälinen
workshop aiheesta "Global Building Energy Consumption Data Benchmarking".
Mittaustietojen
tarpeet ja saatavuus rakennuskannan automaattisten energia-analyysien
näkökulmasta -raportti verkossa: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2008/T2438.pdf
Lisätietoja
eCertification-hankkeesta: http://www.vtt.fi/proj/ecertification/
