Suuronnettomuuksien pelastustoimintaa voidaan harjoitella virtuaaliympäristössä
26.09.2008
VTT on mallintanut suuronnettomuusharjoituksen virtuaaliympäristössä, jossa voidaan simuloida tapahtumia ja mahdollisia vaikutuksia. Sen avulla opitaan toimimaan todellisessa tilanteessa oikein ja nopeasti ja pelastamaan siten ihmishenkiä.
VTT:n kehittämä virtuaalinen koulutusympäristö perustuu edistykselliseen
reaaliaikaiseen simulointiin sekä toiminnan havainnollistamiseen
3D-virtuaalimallin avulla. Kolmiulotteinen esitystekniikka tekee
simulaatioista todellisentuntuisia ja visuaalisesti näyttäviä.
Virtuaaliympäristö
tukee viranomaisten suuronnettomuuksien harjoittelua. Sen avulla voidaan
esimerkiksi perehdyttää osallistujat suuronnettomuuden pelastustoimiin siten,
että jokainen tietää todellisen vastaavanlaisen suuronnettomuuden sattuessa
tehtävänsä.
Ympäristön avulla voidaan
valmistautua suuronnettomuuksien harjoituksiin simuloimalla harjoituksen
eteneminen. Puolustusvoimien johtamiskoulutuksessa virtuaalisia ympäristöjä
onkin jo hyödynnetty taistelupeleinä, joissa harjoitellaan taistelujen
johtamista ja tutkitaan eri johtamisvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. VTT
soveltaa nyt samaa virtuaalitekniikkaa siviilipuolen suuronnettomuuksien
harjoitteluun.
Turvallisuus ja puolustus 2008 -messujen
yhteydessä järjestetään 27.9.2008 Lahden satamassa Päijät-Hämeen
pelastuslaitoksen johtama suuronnettomuusnäytös, johon osallistuvat myös
Poliisilaitos, Merivoimat, Sotilaslääketieteen keskus, Hätäkeskus,
Rajavartiolaitos, Suomen Meripelastusseura Lahden Järvipelastajat ry, SPR ja
WWF. Näytöksessä on kysymys matkustaja-aluksen karilleajosta.
Suuronnettomuusnäytöksen
valmistelussa on käytetty VTT:n kehittämää virtuaaliympäristöä. Yleisöllä on
mahdollisuus nähdä näytös kokonaisuudessaan virtuaalisena esityksenä VTT:n
messuosastolla C-hallissa. VTT:n messuosaston numero osastokartalla on u8.
