
Howard Rupprecht, johtaja
Mitä teet VTT:llä?
Olen vastuussa uuden
liiketoiminnan kehittämisestä, toisin sanoen VTT:llä kehitetyn teknologian
kaupallistamisesta. New Business Development -tiimini vastaa myös VTT:n
IPR-salkusta ja lisensointitoiminnasta.
Mikä työssäsi on parasta?
Mielenkiintoisinta
työssäni on että törmään monenlaisiin uusiin ideoihin. VTT:llä syntyvistä
teknologisista innovaatioista ollaan aidosti kiinnostuneita. Nykyisessä
roolissani pystyn tuomaan asioihin uuden näkökulman, pohdin kuinka teknologiasta
saadaan kaupallisesti kannattavaa. Loistavakaan teknologia ei menesty ilman
hyvää liiketoimintamallia.
Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki työssäsi VTT:llä?
Työpalaverit, joihin liittyy olutta ja saunomista, ovat olleet minulle täysin
uusi tuttavuus. Olin todella ihmeissäni kun sain ensimmäisen kerran kutsun
saunakokoukseen. En ollut ikinä edes kuvitellut että toimistotalossa voisi olla
saunatilat, ja että työnantaja tarjoaisi saunaoluet. Tällaista voi tapahtua vain
Suomessa!
|