|
|

Timo Miiluniemi, coordinator
Mitä teet VTT:llä?
Toimin VTT:n henkilöstöhallinnossa
projektiroolissa ja teen töitä lähinnä sisäisten kehitysprojektien parissa. Olen
parhaillaan mukana VTT WorkWays -hankkeessa, jossa toimin HR:n edustajana, sekä
kehityskeskustelu-uudistuksessa. Tämän lisäksi autan HR:ää kansainvälistymiseen
liittyvien asioiden kanssa, ylläpidän HR:n intraa sekä toimin sähköisen
rekrytointiohjelmamme yhtenä pääkäyttäjistä.
Mikä työssäsi on parasta?
Ihmiset ovat ehdottomasti parasta työssäni.
Työtehtävieni menestyksekäs hoitaminen riippuu paljon ammattitaitoisista
kollegoistani, enkä ilman heidän apuaan pystyisi tehtäviäni kunnolla hoitamaan.
Pääsen lisäksi tapaamaan uusia ihmisiä ja oppimaan koko ajan uutta, mikä pitää
työn mielekkäänä.
Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki työssäsi VTT:llä?
Olen suhteellisen tuore VTT:läinen ja mieleeni on
erityisesi jäänyt se, miten minut otettiin vastaan. Vaikka tulin taloon
harjoittelijana, koin alusta asti olevani tärkeä osa tiimiäni. Myös jokainen
kiitos, jonka kollegoiltani olen saanut, on jäänyt mieleen.
|