Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

​​

Kaivostoiminnasta kestävää ja hyväksyttävää

Tiina Saario-Kuikka | 8.5.2014

Uudelleen nouseva kaivannaisteollisuus sopeutuu muuttuneeseen ympäristöön.

VTT:n johdolla on ennakoitu, mitä on kestävä ja hyväksyttävä kaivannaisteollisuus Suomessa ja miten siihen päästään vuoteen 2030 mennessä. 

Kaivannaisteollisuuden tulevaisuutta on tarkasteltu niin globaalilla kuin kansallisellakin tasolla uteliaana ja odottavana. Se on muutosten edessä ja noustakseen uudelleen sen on sopeuduttava muuttuneeseen ympäristöön.

– Periaatteena pitää olla, että kaivannaistoiminta perustuu kestävään ja vastuulliseen liike­toimintaan, sanoo ennakointiosiotyöpaketin vetäjä, VTT:n tutkimustiimin päällikkö Johanna Kohl.

– Yrityskulttuurissa kestävän kehityksen mukainen ja hyväksyttävyyteen perustuva liike­toiminta tekoina voi olla kantava liiketoiminta­etu, mutta tämä ajatus on vasta aluillaan Suomessa.

Esimerkiksi metsäteollisuudessa on Kohlin mielestä ymmärretty tämä etu erityisesti ympäristöasioiden imagoarvon kautta. 


 

Kohti kaivosten ja yhteiskunnan symbioosia 

Tulevaisuuden visiona nähdään kaivannaistoiminnan ja yhteiskunnan yhteiselo. Siinä kaivos ja yhteiskunta hengittävät samaan tahtiin ja huomioivat ympäristöasiat. Tätä edistetään kuuden visiopolun kautta.

Poluiksi valikoituivat oppiva ja uutta luova kaivannaisteollisuus, yrityskulttuurin kehittäminen, yhteisön hyväksymä kaivos paikallistason asiat huomioiden, viranomaistoiminnan kehittäminen, elinkaarisuuden huomioiminen sekä räätälöity viestintä ja sen oikea-aikaisuus.

Kaivannaisteollisuuden hyväksyttävyyden kehittämiseksi esitetään seitsemää ohjenuoraa. 

Toimijat voisivat ensinnäkin oppia toisiltaan ja muilta aloilta. Heitä kehotetaan lisäksi varautumaan ennalta poikkeustilanteisiin ja yllätyksiin. Kolmantena ohjenuorana ehdotetaan ”early warning system” -työkalun kehittämistä sidos­ryhmien huomioimiseen. Sen avulla voidaan tunnistaa yhteiskunnan muutoksia ja huolia ennalta. 

Neljänneksi esitetään viranomaistoiminnan virtaviivaistamista alueellisesti ja poikkihallinnollisesti. Lisäksi suositellaan johtamisjärjestelmän ja viestinnän kehittämistä sekä kaivostoiminnan monen elämänvaiheen näkemistä. Viimeisenä ohjenuorana ehdotetaan kaivannaisteollisuuden ja yhteiskunnan välisen dialogin toteuttamista niin, että se hyödyttää kaikkia.

Useat toimenpiteet keskittyvät Kohlin mukaan yrityskulttuurin ja viestinnän kehittämiseen. Tämä toteutuisi muun muassa yhteiskuntavastuuohjelman käyttöönoton ja soveltuvien indikaattoreiden raportoinnin ja seurannan kautta. Viranomaistoiminnan virtaviivaistamisessa taas huomioidaan useiden viranomaisten eri järjestelmissä olevat tietojen vertailu- ja yhdistämismahdollisuudet.

Kaivoksille nähdään useita uusia käyttömuotoja myös kaivostoiminnan jälkeen. 

– Vanhat kaivosalueet voivat toimia esimerkiksi matkailun tai kulttuurin toimipaikkoina. Maanalaiseen kaivokseen voidaan myös perustaa vaikkapa varavesivoimala, kuten on ideoitu esimerkiksi Pyhäsalmen kaivosalueen uudelleen käytöksi, Kohl havainnollistaa.


 

Yhteistyöllä riskit hallintaan 

Tiekartan toimenpide-ehdotuksissa painottuu yhteistyön merkitys. Sitä tarvitaan enenevissä määrin poikkisektorisesti, -tieteellisesti ja myös kansalaisyhteiskunnan eri toimijoiden ja teollisuuden kanssa. 

– Yhteistyötä edellyttävästä toimintatapojen muuttamisesta koituisi hyötyä koko kaivannaisteollisuuden kestävälle ja hyväksyttävälle kehittymiselle, Kohl uskoo.

Yhteistoiminnan ja sen muotojen kehittämisellä nähdään olevan selkeä merkitys myös asioiden ymmärrykseen ja viestintään ja sitä kautta keskusteluun toiminnan kestävyydestä ja hyväksyttävyydestä.

Kohl nostaa konkreettisena kehitysideana esille stressitestien roolin kaivosten riskienhallinnan varmistajana osana yritysten toimintajärjestelmää. 

– Stressitesteistä ehdotetaan työkalua, esimerkiksi vuosittain toistuva stressitestaus voisi liittyä aina johonkin tiettyyn teemaan. Yhtenä testattavana teemana voi olla nimenomaan hyväksyttävyys ja sidosryhmäyhteistyö.

– Testaamalla hyväksyttävyysprosessien ja sidosryhmäyhteistyön toimivuutta varmistetaan kaivannaistoiminnan jatkuvuus ja kestävyys. Näin ei antauduta ainoastaan reaktiiviseen kriisitilanteiden hallintaan ja niistä tiedottamiseen, Kohl perustelee.

Räätälöityä viestintää osana johtamisjärjestelmien kehittämistä pidetään myös erittäin tärkeänä osana kestävän ja hyväksyttävän kaivannaistoiminnan tulevaisuutta.


 

SAM vie työtä eteenpäin

Työ jatkuu vielä visiopolkujen suuntaamina Tekesin Green Mining -ohjelmaan kuuluvassa Sustainable Acceptable Mining (SAM) -hankkeessa (2013–2015) sekä alueellisella taloustarkastelulla, vesitaselaskelmilla ja hyväksyttävyysosioilla. Visio- ja tiekarttaosuudella on tänä keväänä seurantaosio, jonka yhteydessä tiekartta päivitetään. 

– SAM on VTT:n vetämä kestävän kehityksen projekti, jossa ovat mukana kaikki kestävyyden elementit, kuten ympäristö, sosiaaliset vaikutukset ja taloudelliset aspektit. Alueellinen näkökulma on keskeisessä roolissa, kertoo projektin koordinaattori Helena Wessman-Jääskeläinen VTT:ltä. 

SAMin pääfokus on sosiaalinen toimilupa ja siihen liittyvät työkalut. Ympäristötyökalut keskittyvät veteen muun muassa vesijalanjälkikonseptin kehittämiseen ja taloudellinen kestävyys uusiin kestävää kehitystä edistäviin liiketoiminta- ja palvelukonsepteihin.

Tutkimuksen ja teollisuuden välinen aktiivinen yhteistyö on ollut tärkeää. VTT:n tutkimuspartnereina hankkeessa ovat olleet SYKE, GTK ja Helsingin yliopiston Ympäristöekonomian laitos. Yritys- ja muina yhteistyökumppaneina ovat toimineet muun muassa Metsähallitus, Agnico-Eagle Finland, Anglo-American Sakatti Mining Oy, Kuusamon kaupunki, Pyhäsalmi Mine Oy , Northland Mines Oy, Kaivannaisteollisuus ry ja Sandvik Mining and Construction.


 

Kaivannaistoiminnan kuusi visiopolkua:

  1. Oppiva ja uutta luova kaivannaisteollisuus
  2. Yrityskulttuurin kehittäminen
  3. Yhteisön hyväksymä kaivos paikallistason asiat huomioiden
  4. Viranomaistoiminnan kehittäminen
  5. Elinkaarisuuden huomioiminen
  6. Räätälöity viestintä ja sen oikea-aikaisuus

 


 

 

 

VTT Impulssihttps://www.vtt.fi/ImpulssiVTT Impulssi
Tekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tekoaly-paljastaa-sydanpotilaan-komplikaatioriskin.aspxTekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskin
Impulssi 1/2018https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-1-2018.aspxImpulssi 1/2018
Elinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuunhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Elinkeinoministeri-Olli-Rehn-uudistumisen-kautta-nousuun.aspxElinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuun
Matti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ennen-kuin-tieto-hukkuu-numeroihin.aspxMatti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihin
Ihmisten jäljillähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ihmisten-jaljilla.aspxIhmisten jäljillä
Kaivostoiminnasta kestävää ja hyväksyttäväähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kaivostoiminnasta-kestavaa-ja-hyvaksyttavaa.aspxKaivostoiminnasta kestävää ja hyväksyttävää
Kohti uutta syöpähoitoa soluseulonnallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kohti-uutta-syopahoitoa-soluseulonnalla.aspxKohti uutta syöpähoitoa soluseulonnalla
Maailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-vuonn-2030-vastauksia-huomisen-kysymyksiin.aspxMaailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiin
Mahdollisuus piilee haasteissahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mahdollisuus-piilee-haasteissa.aspxMahdollisuus piilee haasteissa
Matti Apunen: Ongelma nimeltä huippuosaajahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Matti-Apunen-Ongelma-nimelta-huippuosaaja.aspxMatti Apunen: Ongelma nimeltä huippuosaaja
Matti Apunen: Meillä ei ole varaa olla ilman robottejahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Meilla-ei-ole-varaa-olla-ilman-robotteja.aspxMatti Apunen: Meillä ei ole varaa olla ilman robotteja
Kun osaat mitata, osaat parantaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/MIKES-tekee-vaativia-mittauksia-teollisuuden-kayttoon.aspxKun osaat mitata, osaat parantaa
Muutosjohtamisen luova voimahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Muutosjohtamisen-luova-voima.aspxMuutosjohtamisen luova voima
Riskienhallintaa mutkistuvassa maailmassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Riskienhallintaa-mutkistuvassa-maailmassa.aspxRiskienhallintaa mutkistuvassa maailmassa
Suomella osaaminen globaaleihin ongelmiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Suomella-osaaminen-globaaleihin-ongelmiin.aspxSuomella osaaminen globaaleihin ongelmiin
Suomi on pidettävä houkuttelevanahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Suomi-on-pidettava-houkuttelevana.aspxSuomi on pidettävä houkuttelevana
Syntymäpäivälahja meiltä itsellemmehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Syntymapaivalahja-meilta-itsellemme.aspxSyntymäpäivälahja meiltä itsellemme
Erkki KM Leppävuori: Tehoa tutkimukseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tehoa-tutkimukseen.aspxErkki KM Leppävuori: Tehoa tutkimukseen
Teknologiahypestä asiakasymmärrykseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teknologiahypesta-asiakasymmarrykseen.aspxTeknologiahypestä asiakasymmärrykseen
Teollinen internet haastaa Suomenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollinen-internet-haastaa-Suomen.aspxTeollinen internet haastaa Suomen
Teollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollisuuden-kyberturvallisuus-paranee-yhteistyolla.aspxTeollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllä
Tositoimia Suomen nostamiseksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tositoimia-Suomen-nostamiseksi.aspxTositoimia Suomen nostamiseksi
Uusia ratkaisuja kaupunkitulvien ehkäisyynhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uusia-ratkaisuja-kaupunkitulvien-ehkaisyyn.aspxUusia ratkaisuja kaupunkitulvien ehkäisyyn
Yritysten ja tutkijoiden löydettävä toisensa uudella tavallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Yritysten-ja-tutkijoiden-loydettava-toisensa-uudella-tavalla.aspxYritysten ja tutkijoiden löydettävä toisensa uudella tavalla
Plasmakäsittely kirittää materiaalikehitystähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Plasmakasittely-kirittaa-materiaalikehitysta.aspxPlasmakäsittely kirittää materiaalikehitystä
Solar Foods Oy: Räätälöityä ravintoa avaruustutkimuksen malliinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Solar-Foods-Oy-Raataloitya-ravintoa-avaruustutkimuksen-malliin.aspxSolar Foods Oy: Räätälöityä ravintoa avaruustutkimuksen malliin
Energiaratkaisut ja 2050-tavoitteethttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiaratkaisut-ja-2050-tavoitteet.aspxEnergiaratkaisut ja 2050-tavoitteet
Impulssi 1/2016https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-1-2016.aspxImpulssi 1/2016
LEO tuo älyä sylintereihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/LEO-tuo-alya-sylintereihin.aspxLEO tuo älyä sylintereihin
Tehdään totta biotaloudestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tehdaan-totta-biotaloudesta.aspxTehdään totta biotaloudesta
Pekka Soinin Business Finland on yritysten ”kansainvälistymiskanava”https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Pekka-Soinin-Business-Finland-on-yritysten-kansainvalistymiskanava.aspxPekka Soinin Business Finland on yritysten ”kansainvälistymiskanava”
Kitka ja kasvihuonepäästöt kuriin materiaalien digitoinnillahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kitka-ja-kasvihuonepaastot-kuriin-materiaalien-digitoinnilla.aspxKitka ja kasvihuonepäästöt kuriin materiaalien digitoinnilla
Impulssi 2/2015https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2015.aspxImpulssi 2/2015
Infinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Infinited-Fiber-tuo-muutoksen-tekstiiliteollisuuteen.aspxInfinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteen
Suomi matkalla kohti vähähiilistä vuotta 2050https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tyhjä-artikkeli-3-numerolle-1.aspxSuomi matkalla kohti vähähiilistä vuotta 2050
Merenkulku murroksessa: äly tulee komentosilloillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Merenkulku-murroksessa-aly-tulee-komentosilloille.aspxMerenkulku murroksessa: äly tulee komentosilloille
Puolustusvoimat hakee etumatkaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puolustusvoimat-hakee-etumatkaa.aspxPuolustusvoimat hakee etumatkaa
Tulevaisuuden sensorihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-sensori.aspxTulevaisuuden sensori
Kovaakin kovempi vientituotehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kovaakin-kovempi-vientituote.aspxKovaakin kovempi vientituote
5G tuo vauhtia verkkopalveluihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/5G-tuo-vauhtia-verkkopalveluihin.aspx5G tuo vauhtia verkkopalveluihin
Tulevaisuuden arkkitehdit asiallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-arkkitehdit-asialla.aspxTulevaisuuden arkkitehdit asialla
Impulssi 2/2016https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2016.aspxImpulssi 2/2016
Älylasit haastavat kännykänhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Alylasit-haastavat-kannykan.aspxÄlylasit haastavat kännykän
Sopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Sopiiko-elinkaariarviointi-poliittisen-päätöksenteon-tueksi.aspxSopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?
ChemSheet-innovaatioilla tietä uusille ratkaisuillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Chemsheet-innovaatioilla-tietä-uusille-ratkaisuille.aspxChemSheet-innovaatioilla tietä uusille ratkaisuille
Digitalisoimalla biotalous uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitalisoimalla-biotalous-uudelle-tasolle.aspxDigitalisoimalla biotalous uudelle tasolle
Impulssi 2/2014https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2014.aspxImpulssi 2/2014
Painettu teknologia kutsuu muotoilijoitahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Painettu-teknologia-kutsuu-muotoilijoita.aspxPainettu teknologia kutsuu muotoilijoita
Turbiinisiivillä miljoonien säästöihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Turbiinisiivet-saastavat-miljoonia.aspxTurbiinisiivillä miljoonien säästöihin